Se on kanssamme aamuisin, kun heräämme. Se on kanssamme koko päivän, mitä ikinä teemmekin, tai minne ikinä menemmekin. Se täyttää kaikki tyhjät hetkemme ja lopulta se käpertyy illalla kanssamme sänkyyn ja tuudittaa meidät uneen. Se on meille tärkeä seuralainen. Niin.. se on sosiaalinen media.
Mikä siitä tekee niin tärkeän? Voinko elää ilman sitä? Olenko edes olemassa ilman sitä?
Ajatusvirta tähän kaikkeen sai alkunsa heinäkuun lopulla, kun olin päättänyt lähteä museokäynnille aurinkoiseen Helsinkiin. Tennarit jalkaan, kuullokkeet korville ja tietysti peililasit päähän, jotta voin hieman huomaamatta salaa katsella ihmisiä ja heidän tekemisiään. Tykkään katsella ihmisiä. Ensimmäisen kosketuksen sosiaalisen median haittoihin sain aika nopeasti. Heti junasta noustuani ja koko matkan Aleksanterinkadun toiseen päähän minun oli ainoastaan keskityttävä väistelemään ihmisiä, jotka kävelivät vastaan päälaki edellä ja katse tiukasti kiinni puhelimen näytössä. Oli väistettävä, sillä eivät he olisi tajunneet, tai nähneet minua, joten törmäyksiä olisi varmasti tullut. Tähänkö on tultu? Ihmiset kävelevät ympäriinsä katsellen sitä pientä näyttöä ja sulkevat oikean maailman ja toiset ihmiset täysin itsensä ulkopuolelle. Ja minä hullu kun luulin joskus olevani hieman syrjäytynyt.
Päästyäni museoon huomasin, kuinka rauhallista ja hiljaista siellä oli. Niin.. oli, kunnes joku isoääninen mies päätti keskellä museota sopia tapaamisiaan puhelimessa niin äänekkäästi, että teki itse itsestään näyttelyesineen. Ei hän itse siitä välittänyt. ei tietenkään. Juntti.
Kierrellessäni ja lukiessani pienestä kirjasesta tarinoita näiden näyttelyesineiden alkuperästä ja historiasta viereeni tuli kaksi minua hieman nuorempaa naista. Toinen näistä luki tarkkaan samanlaista pientä kirjasta, kuin minäkin, mutta toista ei ilmeisesti paljon tuo museo kiinnostanut, sillä huomasin hänen olevan silmät kiinni puhelimessa ja Facebookin uutisvirrassa. Raukka oli joutunut puoli pakotettuna suostumaan mukaan museoon, joka ei häntä vähempää voisi kiinnostaa ja halusi täyttää tämän tyhjän hetken elämästään sosiaalisella medialla.
Eikä siinä mitään, sillä olisihan hän puolestani voinut kaikessa rauhassa sitä itsekseen katsella ja täyttää tyhjiötään, mutta yhtäkkiä kuitenkin hihkaisi ystävälleen kovaan ääneen, kun joku oli päivittänyt "uskomattoman" uutisen ja halusi täten keskeyttää tämän toisen lukemisen samalla keskeyttäen myös muiden museokävijöiden lukuhetket. Niin.. Mitäs muista, koska sosiaalinen media...
"On varkaita, joita laki ei rankaise ja jotka varastavat ihmiseltä kalleinta, mitä hänellä on: aikaa." -Napoleon
Museosta päästyäni ja taas ihmisiä väistellen päätin käydä istahtamassa yhden lempiravintolani terassilla, joka sijaitsee pienen kävelykadun varrella Kalevankadulla. Mikä voisikaan olla parempi paikka tarkastella ihmisiä peililasien takaa, kuin ravintolan terassi kuumana kesäpäivänä.
Viereisessä pöydässä istui mies ja nainen. Mies istui hieman kyyryssä ja selaili puhelintaan, kun nainen yritti samalla innostuneesti kertoa tuolle miehelle jotain. Kuitenkin kesken tuon naisen puheen mies yhtäkkiä alkoi nauramaan, ja näytti puhelintaan naiselle pyytäen katsomaan jotain varmasti niin hauskaa päivitystä puhelimestaan. Mies ei selvästikään kuunnellut naisen puhetta. Ei miestä kiinnostanut, koska sosiaalinen media...
Katselin lasieni takaa tuota naista ja näin, kuinka nainen vaivaantuneena ensin tuijotti pitkään tuota miestä, otti viinilasistaan pienen huikan ja alkoi katsella vaivaantuneena ympärilleen, eikä enää jatkanut asiaansa. Osasin hyvin samaistua tuohon naiseen. Tiedän tuon tunteen, sillä olen ollut tuossa samaisessa tilanteessa monta kertaa. Se on tyhjentävä tunne, kun toinen on siinä lähellä, mutta silti jossain aivan muualla. Onko sosiaalinen media meille oikeaa elämää ja oikeita ihmissuhteita tärkeämpiä? Emmekö osaa enää huomioida muita, vaan mieluummin tuijotamme sitä pientä ruutua kädessämme ja elämme sille?
Tämä yksi ainoa päivä ja siihen lisättynä jatkuva puhelimeni piippailu ja värinä sai minut ottamaan hieman vapaata sosiaalisesta mediasta. Kohta on kuukausi mennyt siitä, kun otin kaikista mahdollisista laitteistani kaikkien sosiaalisen medioiden ilmoitukset pois, joten minun ei tarvitse enää häiriintyä siitä, jos joku tykkää kuvistani, kommentoi juttujani, päättää lähettää minulle tapahtumakutsuja, kaveripyyntöjä, tai messenger viestejä. Saan itse päättää, koska haluan olla läsnä sosiaalisessa mediassa ja olen huomannut, että eipä tuonne ole ollut kiireitä mennä. En ole menettänyt mitään.
Ajattelin ensin sulkea kaikki, mutta en tällä kertaa uskaltanut, koska viimeksi, kun niin tein aloin saamaan kyselyitä puheluin ja viestein, että miksi minua ei näy enää kavereissa. Emmekö ole enää kavereita? Tarkoittaako se, että jos poistan itseni sosiaalisesta mediasta, niin emme ole enää kavereita? Onko se kaveruuden, tai ystävyyden merkki, kun ollaan bittikavereita?
Nyt, kun tämä melkein kuukausi on mennyt ilman sosiaalista mediaa, niin olen huomannut aikani riittävän paljon enemmän tähän oikeaan ja suodattamattomaan ja värilliseen maailmaan. Olen enemmän läsnä, keskityn ja nautin oikeasti lähelläni olevista ihmistä ilman häiriötekijöitä. Huomaan selkeämmin kaiken ympärilläni tapahtuvan ja osaan nauttia hetkistä enemmän. Osaan tehdä paljon enemmän kaikkea. Olen siis olemassa. Oikeasti ja enemmän olemassa.
"Tuijotan kylmää ruutuu ja venaan et saan likejä, seuraajii ja frendipyyntöjä ilman oikeita siteitä" -Pyhimys (rap-artisti)
Sosiaalinen media oikein käytettynä on mielestäni hyvä apuväline, mutta
kuinka moni osaa käyttää sitä oikein? Se ei ole oikeaa käyttöä jakaa tunnissa kymmeniä "kissavideoita". Se ei ole oikeaa käyttöä jakaa kaikille tietoa siitä, että jossain saaga pelissä on selvittänyt
tason yksi. Silti tuo sonta täyttää uutisvirtamme.
Sosiaalisen median tarkoitus on tuoda meidät lähemmäksi
toisiamme ja niitä ihmisiä, joita emme ehdi, tai pysty usein näkemään.
Sosiaalisen median tarkoitus on kertoa itsestämme ja omasta elämästämme
muille. Mielipiteitä, tuntemuksia, hyviä ja huonoja asioita, kuvia.. meistä itsestämme, meidän omista kokemuksistamme. Sosiaalisen median tarkoitus on löytää samanhenkisiä ihmisiä ja ryhmiä, jossa keskustella ja jakaa mielipiteitä.
Palaanko vielä sosiaalisen median maailmaan? Enhän minä sieltä varsinaisesti ole poistunutkaan. Jaan Instagramissa kuvan, jos jotain kuvattavaa on, voin käväistä Facebookissa kommentoimassa jotain, katsella Snapchatissa lyhyitä videoita ja tämänkin kirjoituksen kuitenkin jaan blogini Facebook sivuilla, eli en tästä kaikesta eroon pääse, enkä haluakaan. Mutta en halua, enkä aio nyt tuhlata omaa aikaani sosiaaliseen mediaan, enkä
myöskään halua, tai aio tuhlata sitä ihmisiin, jotka tuhlaavat oman
aikansa sosiaaliseen mediaan. Meillä on vain tämä yksi ja ainut matka kuljettavana ja mikään ei ole parempaa, kuin elää sitä oikeasti, tässä ja nyt.
"Aikasi on rajoitettu, joten älä tuhlaa sitä elämällä jonkun toisen elämää" -Steve Jobs
