Someta sitä hästäggiin...

Törmäsin otsikon lauseeseen taannoin, kun kaverini vaimo oli tullut baari-illan jälkeen kotiin ja hän kyseli mitä nyt pitäis tehdä. Yksi kaverini vastasi otsikon mukaisesti.. Someta sitä hästäggiin! :)

Siinä siis on ehkä esimerkillistä tulevaisuutemme puhekieltä, kun kaikki sosiaalisuus ja ihmisten kanssa keskustelu on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, vaikkakin tuo lausahdus olikin vitsi.. Ja ainakin omassa kierossa mielessäni hyvä sellainen..

Totta kuitenkin on, että yhä enemmän etäännymme meille läheisistä ihmisistä, vaikka saammekin lukea koko ajan sähköisessä muodossa heidän elämästään, tapahtumista, kommentoida, ja keskustella.. Eipähän tarvitse nousta ja liikkua mihinkään, kuluttaa aikaa matkustamiseen, että näkee toisen naaman. Näkeehän sen profiilikuvassa ja onhan sitä aikanaan ennen somea nähty.. Mihin se siitä olisi muuttunut?

Itsellänikin on puhelin täynnä sovelluksia, jolla olla ihmisiin yhteydessä.. On Facebook, KiK, WhatsApp, Snapchat, Facebook Messenger, Tinder, ymym.. Ai niin ja tietenkin puhelimen omat sovellukset.. Aina siis saan yhteyden johonkin ihmiseen.. Mutta mikä on mielestäni ongelmallista, en näe heidän ilmeitä, heidän tunteitaan.Tai noh.. Olinpas tyhmä.. Näepäs, kun perään laitetaan joku hymiö...

Ajatus tähän kaikkeen kirjoitukseen siis on tullut oikeastaan monesta keskustelusta, välien selvittelystä, tai ajatusten vaihdosta, jotka olen käynyt , tai joutunut käymään jonkun sovelluksen kautta. Voi sitä väärinkäsitysten määrää kaikessa.. Se vaan on niin, että kun ei näe toista ihmistä, tai hänen ilmettään tai reaktioita, niin ei voi, eikä osaa esittää asiaa oikein. Tulee virhearviointeja, väärinkäsityksiä, omassa mielessään ajattelee, tai tekee asian joksikin muuksi. Täydellinen sekasotku, jota sitten taas selvitellään...

En kuitenkaan ole nousemassa barrikaadeilla kaiken tämän vastustajana.. Minusta on hienoa aamulla herätä, laittaa kahvi tippumaan, avata tabletti ja katsoa mitä ihmisille kuuluu, mitä heille on tapahtunut, tai lukea vaan uutisia. Siinäkin on vain välillä pienenpieni ärsyttävyys... :) 

Se hetki, kun avaat vaikka Facebookin ja sinne ulkomaailmaan ilmestyy se pieni vihreä piste.. Huoh.. Parhaimpina aamuina saan heti kahdeksalta eri ihmiseltä viestiä, missä on jos jonkun näköistä kuvaa tai mielipidekyselyä.. Voihan vittu! Oikeastiko? Hetikö aamusta? Ennen aamukahviakin? Ja kyllä.. Voisin laittaa sen vihreän pilkun piiloon, mutta siellä on ihmisiä, joilla on ihan oikeata asiaakin ja siksi en niin tee..

Kaikille ystävilleni, jotka jaksavat kysyä heti kahdeksalta aamusta, mitä teen, tai mitä kuuluu? Kerrottakoon nyt ihan rakkaudella, että laitan kahvin tippumaan, käyn tupakalla, otan kupillisen kahvia, menen takaisin tupakalle, luen uutisia, otan toisen kupin kahvia, toisen kupin puolivälissä menen vessaan, jonka jälkeen juon sen toisen kupin loppuun ja käyn TAAS tupakalla.. Sen jälkeen olen valmis tälle maailmalle ja saatte pommittaa niin paljon kuin haluatte.. Vastaan jos jaksan... Ja jos olen katsonut viestin, mutta en heti vastaa, niin se ei tarkoita, että en välitä.. Voi olla juuri sillä hetkellä joku tärkeämpi asia menossa.. Palaan asiaan <3

p.s pitäisköhän vielä hommata Twitter ja Instagram?

Vähän meikkiä, niin näyttää kaikki paremmalta :)

Innostus kirjoitukseen lähti muutama päivä sitten naamakirja kirjoituksestani, joka oli humoristisesti esitetty(noh.. Omasta mielestä ainakin), vitsinä, mutta herätti jälkeenpäin paljon keskustelua ja sai minutkin miettimään...

Kuinka me ihmiset saamme verhottua elämämme niin, että se näyttää tai kuullostaa täysin ulkopuolisille ihmisille miltei täydellisesltä ja voi herättää jopa kateutta...

Miltä näyttäisi esim. Deitti-ilmoitukseni? No..tältä: Olen mies 36 vuotias, kalju, 190cm pitkä ja raamikas, asun Kirkkonummella rauhallisella alueella omakotitalossa, olen yrittäjä, harrastan ulkoilua ja liikuntaa, rakastan lapsia, rakastan eläimiä, pidän ruoan laitosta ja siisteydestä, pidän paljon saksalaisista autoista ja itse ajankin Audilla... Eipä tarvitsisi kauan odotella yhteydenottoja.. :) Täysin "eliittikumppani kamaa"? ...mutta mitä sitten, kun se ulkopuolinen ihminen tietäisi oikeasti kaiken?

Paljonhan tuossa toki on totta, mutta syvellisempi totuus kaikesta tulee tässä: olen 36 vuotias, siis noin keski-ikäinen mies, kalju kyllä, mutta osittain siksi, että kaljuunnun ja kaljuksi ajettuna sitä ei niin huomaa.. :) asun Kirkkonummella omakotitalossa, joka on vanha, täysin keskeneräinen ja velkaa paljon, olen kyllä yrittäjä, ollut jo muutamia vuosia huonolla menestyksellä ja nyt uutta yrittämistä täysin uudella alalla, toivotaan parempaa menestystä..

Ulkoilen kyllä viedessäni roskapussin ja tupakalla ulkona, liikuntaa harrastan noin kerran vuodessa (siihen kyllä tulevaisuudessa satsaan enemmän) :D Ja kyllä, rakastan lapsiani, vaikka joskus joutuu naama punaisena huutamaan.. Ärsyttäviä kakaroita.. Haah! <3

Minulla on tällä hetkellä kaksi kissaa, joten luonnollisesti rakastan eläimiä (ärsyttäviä katteja, tappelee jatkuvasti, kerjää ruokaa, kuseksii välillä vääriin paikkoihin), pidän kyllä ruoan laitosta, mutta en tekisi ruokaa niin paljon, ellei olisi lapsia syötettävä päivittäin.

Pidän kyllä siisteydestä ja siivoamisesta, mutta lasten jälkien ja pyykkien pesuhan se on, jota tässä harrastetaan... Huoh... Ja kyllä, pidän saksalaisista autoista ja siksi ajankin 13 vuotta vanhalla Audilla, joka on vähän väliä rikki ja ruostuu... Pihalla seisoo vielä toinenkin saksalainen.. Mutta se on rikki.. :) Niinpä niin.. :D

Pintapuolisesti kerrottuna asiat siis kuullostaa aivan erilaiselta. Silti en valehtele.. En vain kerro kaikkea. Meikkaan..

Muutamalla speksillä olen siis helposti jonkun mielestä se "eliittikumppani", mutta todellisuudessahan kaikki on jotain muuta... :D

Epävarmuus.. Olenko suosittu? Pitääkö olla?

Kyseinen aihe pompsahti mieleeni vähän vahingossa.. :)

Epävarmuus ihmisellä itsestään, eli itsevarmuuden puute on mielestäni yksi ihmisen pahimpia heikkouksia. Se tuo varsinkin parisuhteessa turhaa riitaa, mustasukkaisuuta, ja turhautumista, kun pitää olla pönkittämässä toisen mieltä koko ajan.

Miten voit olettaa, että toinen pystyy nauttimaan seurastasi, jos et itse pysty nauttimaan itsestäsi? Olemaan oma itsesi..

Niin kuin olen aikaisemmin sanonut kirjoituksessani, että pidän itseäni suhteellisen itsevarmana. Tunnen itseni, tiedän heikkouteni ja olen oppinut ööö.. Jollain tavalla elämään heikkouksieni kanssa :)

Jokaisella kuitenkin on joku oma heikkoutensa, ja jokainen meistä piillottelee sitä heikkouttaan ja pyrkii näyttämään itsestään sen parhaimpansa. Onko se oikein? Riippuu tietenkin tilanteesta..

Olen ehkä omaksi onnekseni huomannut, että minun ei ole tarve miellyttää ketään. Olen se kuka olen, puhun mitä on asiaa, kerron mielipiteeni, ja näytän siltä miltä näytän, ja jos ei miellytä, niin ookoo.. Nukun yöni ihan hyvin silti. Ympärilläni on ihmisiä, ystäviä, jotka tietävät kuka tai mikä olen ja osaavat myös kritisoida minua, jos olen ääliö. Niin minäkin teen heille.. Se on ystävyyttä.

Minulla on eräs naispuoleinen ystävä, joka on mukava(lue: vaikea) :), hauska, ja ehkä yksi kauneimmista naisista, jonka olen nähnyt, ja olen kuitenkin nähnyt hänet hiukset sekaisin, verkkareissa, ilman meikkiä, silti aina kaunis.. Tiedän, että se on kuitenkin vain minun mielipiteeni, mutta huomaan, että hän ei itse tunnu olevan samaa mieltä itsestään. Epävarmuus huokuu.. Miksi? En tiedä...

Saako ihminen itselleen paremman olon, kun ihmiset huomioi paljon? Tekeekö se meistä parempia? Haluttavia? Onko suosiollisuus mittari? Noh.. Sillä saamme valheellisesti ainakin parannettua itsetuntoamme.

Miten ihminen sitten parantaa epävarmuuttaan? Se ei mielestäni lähde ulkopuolisista ihmisistä vaan puhtaasti itsestään. Miettimällä ja analysoimalla itseään ja keskittymällä omaan ulkopuoliseen ja varsinkin sisäpuoliseen itseensä.

Olen kokeillut hieman pönkittää omaa itseänikin "deitti palvelu" Tinderin avulla. Hauska peli, josta voi pinnallisesti rumat ja kauniit erottaa toisistaan. Jaksoin kyseistä "peliä" noin 200 naisen verran, kun karsin jyviä akanoista. Voihan vittu mikä ohjelma! (Mutta pakko oli, kun se on nyt in)

Tosiasiahan on kyllä, että monesti kiinnostumme ihmisistä pelkästään ulkonäön perusteella. Toisinaan taas tutun ihmisen luonne tekee ihmisestä kauniin. Jälkimmäinen ehkä se todellisempi ja tuottavampi. Tosiasia kuitenkin on se, että Tinderissä on erittäin kauniita naisia ja pelottavinta on, kun tykkäät jostain, saat yhtäkkiä matchin, eli hänkin pitää sinun ulkonäöstä ja voitte aloittaa keskustelun. Varma itsetunnon kohottaja! :D 

Tosiasiassahan siellä on paljon varattuja ihmisiä, jotka vain mittailevat "markkina arvoaan" ja ihmisiä jotka vakoilevat muita lähimmäisiään. Lopullisesti mielenkiintoni vei se, kun törmäsin joidenkin ystävieni naisystäviin. :O huoh.. olkoon Tinderit...

Noh.. Summasummarum.. Mielestäni ensin pitää olla puhtaasti sinuit itsensä kanssa, ennen kuin voi olla jonkun muun kanssa. Tietää mikä tai kuka on. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, eikä pidä. Rakasta itseäsi, niin voit rakastaa muitakin...

 

Väliin asiaa :)

Olen nyt muutaman kuukauden kirjoittanut mietteitäni. Minulta on pyydetty tätä kautta, FB:n kautta, tekstareilla, puhelimitse, ja kasvotusten kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta. Kiitos teille kaikille ehdotuksista, mutta haluan kuitenkin kirjoittaa aiheista, jotka osuu elämääni, tai koskettaa jollain tavalla. Monesta aiheesta tulen vielä kirjoittamaan.. Mietintä on koko ajan :)

Jotkut voi miettiä aiheitani ja sitä, kuinka paljon niistä kirjoitan ja pitänneekö paikkansa.. Kaikkeen tähän löytyy hyvä esimerkki eräältä hyvältä ystävältäni, joka tietää minusta paljon ja viimeisen parin vuoden ajalta tietää kaiken tapahtumistani. Hän kysyi minulta eräänä päivänä, kuinka saan kirjoitettua mitään, kun toisessa kädessä on kahvikuppi ja toinen käsi lyö nyrkkiä pöytään.. Kirjoitanko siis nenälläni? :D

Aiheet on välillä aika tiukkoja ja kirjoitan kuitenkin aika "pinnallisesti" kaikesta.. En ole vielä uskaltanut kaivaa aivan pohjalta asti.. :) paljon on vielä tulossa... paljon on sanomatta...

Blogillani on tällä hetkellä noin 800 lukukertaa kuukaudessa ja lisääntyy.. Kiitos siitä niille, jotka jaksavat lukea ja toivottavasti saatte ajatuksia kaikin puolin.. Niin positiivisessa kuin negatiivisessa.. Kaikki tunne on hyvä. Saa myös kommentoida...

Jatkoa tulee.. <3

-tassu-

Astetta syvemmältä...

Lähiaikoina minulle on tapahtunut paljon, siis henkisesti. En tiedä mitä tästä kaikesta sanottavasta tulee, tai mitä se edes on, mutta jotain on sanottava. On vain semmoinen tunne.

Olen sisimmiltäni erittäin "tunteva" ihminen, eli tunteeni on voimakkaita ja nykyään olen huomannut, että asioita tulee ajateltua paljon ja paljon enemmän. En tiedä syytä.. Ehkä siihen suurimpana syynä on kaksi viimeisintä parisuhdetta. Aikuisiän kaksi parisuhdetta, jotka ovat muokanneet minusta sellaisen kuin nyt olen. Toisesta jäi paljon hyviä asioita, opin paljon. Toisesta jäi taas vähemmän hyviä asioita ja isoja virheitä.. noh opin niistäkin, mutta en tule niitä enää elämässäni toistamaan (Just joo.. Lupaus tuossakin), enkä halua edes muistaa niitä. Kummassakin kuitenkin paljon asioita, jotka toimi ja ei toiminut.. Jotain... Miksi?

Monia ihmisiä ohjaa elämässään rakkaus. Minun elämässäni se näyttelee suurta osaa. Ehkä jopa suurinta. Elän rakkaudelle ja elän sille, että saan antaa ja jakaa sitä sille, joka haluaa ja on vierelläni ja uskoo minuun, uskoo meihin. Vasta nyt olen opetellut ja oppinut siihen, mihin pitää pyrkiä. Mitä minun pitää tehdä ja miten pitää olla. En ole osannut ikinä olla pitkiä aikoja ilman sitä toista. Nyt olen miettinyt miksi? Mikä saa ihmisen rypemään tai kiirehtimään suhteesta toiseen aina epäonnistuakseen? Onko syy minussa? Toisessa? Molemmissa? Eikö yritetty tarpeeksi? Mietinnän määrä on loputon, koska tiedän ja uskon, että kukaan ei tee syytä yksin, vaikka jotenkin sen syyn hakee kuitenkin itsestään.

Viimeiset neljä päivää on saanut minut miettimään paljon sitä, mitä haluan elämältäni. Syy siihen on usean läheisen ystäni kanssa keskustelu elämästä, parisuhteista, eroista ja siitä, mitä elämältään haluaa. Mihin haluaa mennä. 

Kaikkien näiden keskustelujen lisäksi olen saanut kutsuja/ehdotuksia: treffeille, seurusteluun, ja yhden suoranaisen viestin seksiin.. Heti. Ja kaikkina näinä päivinä olen viettänyt aikani kotona, lasteni kanssa. Pistää miettimään. Moni tuntemistani, noh.. ainakin miespuolisista ystävistäni sanoisi, että mitä helvettiä odotat? (Ainakin tuosta viimeisestä) :)

En ole irtosuhde ihminen.. En todellakaan.. Pakko myöntää. Se järjetön sähläys siellä makuuhuoneessa.. mitä saa tai voi tehdä? teenkö nyt oikein? mitä teen? onko nyt hyvä? kuka pieraisi? Ja sitten se seuraavan aamun vaikea oleminen.. tule viereen? anna pusu? mitäs nyt?  miten tästä? ...ja sitten vielä ajat hänet kotiinsa. Parkkipaikalla se pitkä hiljaisuus.. pitääkö halata? pussata? Ei, ei ja vielä kerran ei.

Nyt kuitenkin olen elämässäni siinä "onnellisessa" asemassa, että voin elää, niin kuin nuoruusvuosina. Plääh...  Nuoruus on eletty ja tarvitsen elämääni sisältöä. Vai tarvitsenko? Onko se vain muistoa siitä, miten pitää elää tai on eletty. Hyviä asioita on nähty ja koettu. Pitääkö nyt vielä 36 vuotiaana olla niin kuin ennen? Siihen on nyt mahdollisuus...

Tällä hetkellä elämääni pyörittävät lapset, koti, tuleva yritykseni.. Siihen vielä parisuhde? Ei taida aika riittää kaikkeen? Silti en todellakaan sano, tai voi sanoa ei, jos kohdalle osuu juuri SE. Tällä hetkellä minulla on niin paljon tunnetta, rakkautta sisälläni, että jos juuri SE oikea tulee, niin kyllä sitä aikaa tehdään ja SE tulee saamaan kaiken minusta ja elämästäni... Mutta SEn pitää olla jotain mullistavaa, jotain niin erityistä...Todellakin jotain...