Isä muuntautuu äidiksi.

Joskus miehelle voi tulla sellainen hetki, jossa tulee mietittyä,että onkohan tämä nyt ihan normaalia. Puhun nyt siis heteromiehistä, jotka löytävät itsensä tekemässä jotain, mikä saa oman itsensä hieman epäileväksi siitä, että onkohan omassa seksuaalisuudessa kuitenkin olemassa jokin poikkeus, jota ei ole vielä ajatuksistaan saanut kaivettua esille, vai onko kaikki lopulta vain kuvitelmaa.

On pakko myöntää, että silloin, jos tällöinkin on omassakin mielessä käynyt jos jonkinlaisia ajatuksia, enkä puhu nyt aiemmin kirjoittamistani tuoksukynttilöistä, tai innokkaasta sisustusvietistäni, enkä niistä siis nyt enempää kirjoitakaan, vaikka kyllä lyhyesti on sanottava, että tänä syksynä olen saanut sisusteltua kivasti uutta kotiani ja samalla siinä on tullut polteltua jo viitisen sataa ihanaa kynttilääkin. Se siitä, ei enempää näistä aiheista.
Nyt voisin kuitenkin sanoa, että tuo kaikki on ollut pikkutyttöjen teekutsut verrattuna siihen, mitä viime aikoina on tapahtunut, enkä varmasti tätäkään ajatusta olisi saanut mieleeni, ellei ihana teini-ikäinen poikani olisi välillä minua muistuttanut "poikkeavaisuuksistani" vihjailevalla sarkastisuudellaan(mistä lie oppinut).

Olen siis usein saanut ohimennen kuulla sarkastisia huomautuksia siitä, kuinka kävelen rätti kädessä ympäri asuntoa, tai leivon jotain sämpylöitä/pullia. Parisen viikkoa sitten kuitenkin alkoi todellinen piikittely, kun poikani yllättäen tupsahti keittiön puolelle ja näki minut istumasssa keskellä keittiön lattiaa, joka oli täynnä pakasterasioita, joita olin juuri lajittelemassa ja siinä samalla ehkä satuin siemailemaan hieman valkoviiniä korkeajalkaisesta lasista. Ei siis mielestäni mitään ihmeellistä.
Hetken siinä tuijotettuaan hänen suustaan pääsi lause "on vissiin ruvettava nukkumaan toinen silmä auki, kun ei tiedä, kuka on tulossa yöllä kylään". Mitä siihen sanoa? Teinkö muka jotain väärin?

Alkuviikosta tämä kaikki sai samanlaista jatkoa, kun olimme saunan jälkeen istumassa olohuoneessa ja minä onneton menin ja kaivoin esille ison purkillisen kosteusvoidetta, jota aloin levitellä jalkoihini. Olinhan minä sitä jo hetken aikaa tehnyt, mutta itsekseni salaa ja tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun raotin tästä aiheesta sitä salaisuuksien kaappini ovea lapsilleni ja paljastin tuon pienen ja rasvaisen salaisuuden. Noh.. Ensin kukaan ei reagoinut mitään, mutta hetken päästä poikani ohimennen vilkaisi minua ja kysyi virnistäen "tuntuuks hyvältäkin?".
Eilen jälleen saunan jälkeen aloin rasvaamaan jalkojani, sillä ajattelin, että tuo ensimmäisen kerran kiusallinen tilanne olisi jo ohitettu, mutta yhtäkkiä poikani kuitenkin nousi sohvalta ja sanoi "nyt riitti, mä otan tavarani ja lähden alakertaan". Mitääh? Pakkohan niitä jalkoja on rasvata, jos karheuskerroin alkaa olemaan sitä luokkaa, että julkisiin tiloihin tarkoitetusta laminaatista alkaa pinta hioutumaan rikki paljain jaloin kävellessä! Kyllähän kaikki miehet rasvaa jalkojaan. Täysin normaalia! Täh? Eikös?

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että olen joskus jopa hieman salaa kuunnellut ja opetellut tyttöjen juttuja, sillä esimerkiksi reilu pari kuukautta sitten, kun tyttäreni muutti takaisin luokseni ja sanoi ovesta sisään tullessaan minulle, että tarvitsee kuukautissiteitä, niin eipä mennyt sormi suuhun, eikä tarvinnut Googlen voimaa, vaan pää kolmantena jalkana sinkaisin kauppaan ostamaan oikeanlaisia ja tietysti siivellisiä siteitä. Ei tarvitse muuten myöskään heti lääkäriä soitella, kun tytär valittelee alavatsan kipuja, vaan voi rauhassa huudahdella sohvan pohjalta ohjeita siihen, miten kuukautiskipuja voi yrittää helpottaa.
Samalla tavalla on myös hyvä, että olen opetellut muutakin, kuin rikkomaan ennätyksiä rintaliivien yhden käden aukaisussa, sillä siinä vaiheessa, kun sovittelee tyttärelleen harjoitus rintaliivejä ja pitää tietää, miten ne säädetään oikein, niin kiitokset luojalle(naisille), että olen saanut myös koulutusta kiinnittämisen ja säätämisen saloihin. Miksiköhän olen muuten yleensä ollut kiinnostunut tuollaisesta? Hmmm..

Ensi viikonloppuna ja pitkästä aikaa lapset lähtevät viikonlopuksi kyläilemään. En malta odottaa ja itku meinasi päästä, kun sain kuulla, että tällainen mahdollisuus minulle suodaan monen kuukauden jälkeen, eikä minun tarvitse murehtia mistään. Voin vain olla.
En edes vielä tiedä, mitä kaikkea teen. Istunko heti perjantaina alasti telkkarin ääressä PlayStation ohjain kädessä tappaen vihollisia, vai otanko kenties jonkun kuorivan kasvonaamion samalla, kun rentoutan jalkojani hierovassa kylvyssä jazzin soidessa taustalla, jännittävää nähdä... :)

Oli miten oli, niin en minä vieläkään, tai edelleenkään epäile suuntautumistani, eikä se siitä miksikään muutu. Vuodet on vaan vierinyt tarpeeksi ja pääsen vihdoin näyttämään ja opettamaan jälkipolvilleni kaiken sen, mitä olen vuosien varrella, myös ehkä hieman salaa oppinut ja opetellut.
Se, että muuten teen kaikkia "tyttömäisiä" asioita, on ehkä kuitenkin kai, ja vain ihan normaalia, jota myös miehet tekevät ja pakkohan yksinhuoltajaisän on ollut opetella loihtimaan kaikenlaiset ateriat ja herkut, hoitamaan koti, letittämään hiukset, sekä siinä samalla huoltaa itsensä, vaikka siihen sitten hieman rasvaa kuluisikin...

P.s. Kävin viikolla Ikeassa nautiskelemassa ja sain hankittua kaikenlaisia ihania sisustusjuttuja ja tulipa samalla ostettua melkein viitisensataa kynttilääkin, joten sisustettavaa, valoa ja lämpöä riittää.