Elämän tasapaino

Mitähän tarkoittaa "elämä tasapainossa"? Ihmiset monesti kehuu, kuinka heidän elämänsä on täydellisessä tasapainossa. Voisinpa melkein heittää ilmoille väitteen "ja paskat on".

Kuka muka voi väittää, että "ei minulla ole töissä mitään stressiä"? Ja vielä samalla jatkaa, että "minulla on kotonakin kaikki kunnossa"? Kai joku voi, mutta sanon edelleen, että p****a puhuu.. Tai no, onhan se kai tasapainossa, jos töissä ja kotona menee päin... :) Mielestäni yksi hyvä viikko töissä ja illat kotona ei tee tasapainoa elämälle. Sen pitäisi olla jatkumo.. Ja se tarvitsee ja vaatii mielestäni enemmän.

Nyt te jotka(jos) luette tätä, mietitte miksi tällainen aihe/miete.. Noh.. minäpä kerron..

Olen kohta kolme vuotta toiminut ravintola yrittäjänä. Pitkiä päiviä töissä, jonka kautta olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä. Heidän kanssaan olen viettänyt työpäivän aikana monet iloiset hetket, vailla mitään murhetta. Se on ollut hieno asia, mutta kaikella on valitettavasti varjopuolensa.. Samalla kun olen saanut ystäviä työssä, olen samalla menettänyt elämässäni vielä enemmän.. Enkä halua nyt aliarvioida ystäviäni, mutta..

Sanotaan, että kaikella on hintansa. Niin todella on ollut.. Menetin työlläni oman elämäni peruspilarin.. Menetin perheeni.

Se on ollut minulle henkisesti erittäin raskasta, huomattavasti raskaampaa kuin mitä olen monesti ulospäin näyttänyt. Miten siinä voi millään enää nauttia työstäkään, kun ennen ja jälkeen työpäivän ei olekaan sitä tukea ja turvaa olemassa? Sitä pohjaa kaikelle olemiselle ja tekemiselle. Tai no.. onhan minulla tietenkin nytkin perhe. Minä ja kaksi ihanaa lastani ja kolmas käy niin usein kun mahdollista.

Nyt on enää muutama päivä ja lopetan yrittäjyyteni, lopetan työni. Sen joka antoi henkisesti paljon ja vei fyysisesti vielä enemmän.. jatkossa pääsen keskittymään olemassa olevaan perheeseeni, keskityn itseeni, ja siihen mitä minulla on, ja yritän jotenkin kasailla sen peruspilarin.

Saanko elämäni tasapainoon? Edes hetkittäin? Haluan uskoa niin, mutta jääköön nähtäväksi...

Miehen feminiinisyys?

Olen pohtinut itsessäni jo pidemmän aikaa esiintyvää feminiinisyyttä. Se tulee esiin eniten taloni sisustamisen kautta. Olen muutaman kerran jo naamakirjassa kertonut siitä, kuinka kävelen kotona ipad toisessa kädessä ja mitta toisessa kädessä. Suunnittelen.. Tai, kuinka kävin ikeassa ostoksilla ja mukaan tarttui viitisenkymmentä tuoksukynttilää, noh.. tarttui sieltä muutama sisustustyynykin, pari torkkuhuopaa, matto, hylly, led valoja,.... :)

Olen pitänyt itseäni aina ja siis pidän edelleenkin hyvin vahvasti hetero miehenä, silti joskus itsekin pysähtyy ja kysyy itseltään onko tämä kaikki ihan normaalia. Taidan olla vahvasti androgyyni?(sivistyssana, jonka löysin netistä).

Monesti olen joutunut myös puolustelemaan musiikki valintojani, tai sitä mitä kuuntelen ja miksi. Ja kyllä.. Backstreet boys on yksi suosikeistani. Käynyt ihan livenäkin katsomassa. (Tässä kohdassa jo moni varmasti yskäisee mielessään sanat: homo tää on.. pakko olla).

Silti pidän itseäni "täysin normaalina" suomalaisena hetero miehenä, joka tykkää naisista, sisustamisesta, monenmoisesta musiikista, autoista, ja joo.. tuoksukynttilöistä! :D

Toivottavasti luitte tämän nyt kuitenkin hieman pilke silmäkulmassa? Niin minä tämän ainakin kirjoitin, vaikkakin totta kaikki..hahhah... Enkä ole tulossa kaapista, en edes mahdu sinne.

Omaa aikaa.

Olen monesti kuullut ihmisten sanovan tarvitsevan tai pitäneen hetken omaa aikaa ja miettinyt mitä se voisi kohdallani olla? Pitkään on jo tuntunut, että vuorokauteen pitää saada lisää tunteja.. 24 on vaan liian vähän! Ei riitä kaikkeen, mutta nyt se hetki on tainnut tulla.

Istun kotona takkatulen lämmössä, lasillinen viiniä kädessäni, stereot soittaa rauhallista musiikkia, sauna lämpenee, olen yksin itseni kanssa. Saan olla vihdoin täysin rauhassa omien ajatuksieni kanssa. Tämä taitaa olla sitä omaa aikaa? Ainakin minulle se on sitä nyt!

Elämme suoritusyhteiskunnassa, koko ajan ihmisten pitää olla tekemässä jotain ja pyrkiä parempaan tekemiseen. Ihmisillä ei enää riitä aika muuhun, kuin tekemiseen ja tekemiseen nopeammin ja paremmin.. Ja ehdottomasti pitää tehdä se kaikki paremmin kuin muut. Tottakai, muuten menetät työpaikkasi. Pakotetaan ihmiset äärirajoille. Hirveää, mutta todellista.

Mutta milloin on sitten mahdollisuus ottaa sitä omaa aikaa? Kesälomat suunnittelet siihen, kun lapsilla on koulusta kesäloma, talvilomat kun lapsilla on hiihtoloma. Kuuntelet ne kaikki pitkät viikot, kuinka olet paska vanhempi, kun et jaksa lähteä rannalle, huvipuistoon, tai laskemaan mäkeä ja tekemään lumiukkoja, tai jos lapsilla on tylsää niin se on tietenkin vanhempien vika. Ne satojen eurojen harrastevälineet tai pelit kun on jo liian tuttuja ja kavereilla on paremmat. Aina!

Sanotaan, että lapset on ihania, kun eivät ole omia, mutta ei se ihan pidä paikkansa.. rakastan lapsiani!

Lupaan yrittää suorittaa vähän myöhemmin ja vähän paremmin ja pysyä tämän yhteiskunnan rattaissa mukana, mutta nyt nautin omasta ajastani tämän pienen hetken.

Alkoholia....

Aah.. Kuningas alkoholi. Tuo jumalten ja viisauden juoma. Olen kuitenkin nähnyt sen huonommankin puolen siitä alkoholin käytöstä. On ollut työssäni aamuja, kun olen kaatanut asiakkaan tilaaman shotin tuoppiin ja hän on vielä pyytänyt siihen pillin, ettei läikähtele se liru sieltä tuopin pohjalta pöydälle kun kädet tärisee niin paljon. Olen joskus avannut aamulla baarin ja ensimmäiselle asiakkaalle hänen sisään tullessaan sanonut etten voi myydä enää.. Kerran jopa yksi vanhempi asiakas kuoli baarin oven kahvaan, kun kello oli vasta 08:55 ja baari aukeaa yhdeksältä.. Kaikkea mahdollista on tapahtunut. Olen vuosien aikana nähnyt ja kokenut oikeastaan kaiken mitä vain baareissa voi.

Olen myös ystävystynyt moniin asiakkaisiin ja katsonut heidän rappiollista juomistaan aina niihin viimeisiin hetkiin asti. Monen hautajaisissakin olen ollut. On ollut nuoria ja vanhoja. Se on joskus saanut minut ajattelemaan, että onko oikein juottaa ihmisille alkoholia ja nähdä se kaikki? Tiedän kuitenkin, tai siis olen vuosien saatossa oppinut, etten voi heitä auttaa. Menevät kuitenkin siihen viereiseen baariin ja juovat sen siellä jos eivät saa sitä minulta.

Alkoholi valitettavasti tuo monesti, noh.. ainakin meissä suomalaisissa suuren hölmöyden esiin. Suomalaisessa kännissähän on ne kolme vaihetta, jotka illan aikana tulee esiin: Ensimmäinen vaihe on se, kun olemme korvaamattomia ja tärkeimpiä ihmisiä tässä universumissa. Toinen vaihe taas on, ettei kukaan rakasta, kukaan ei kaipaa, tai tarvitse. Ja kolmannessa ollaankin jo sitten voitettu piirimestaruuksia jos jonkinmoisissa itsepuolustuslajeissa.. Yleensä nyrkkeilyssä.. Kyllä me olemme hölmöjä.

On sitä tullut itsekin hölmöiltyä, kun se kuningas alkoholi on ottanut kaikessa viisaudessaan otteeseensa. Esimerkiksi joskus juostu leppävaaran juna-asemalla katkarapu paljaana ilman rihman kiertämää, kun se absintti oli vaan niin perkeleen hyvää. ...ja päästy siitä hyvästä vielä lehteen. Joskus taas huudettu turun torilla nakkikioski jonossa viiden aikaan aamuyöstä, että kuka teist turkkulaisist haluu tapella.. Ja tori täynnä turkulaisia.. Hullua, mutta hengissä vielä.

Mitä olen oppinut? Noh.. Juodaan silloin, kun maistuu.. Ja hölmöillään, kun tuntuu.. Järjellä! :)

Musiikkia kiitos..

Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Se saa ihmisen tuntemaan, miettimään, nauttimaan, rauhoittumaan, mitä vaan. Mikään musiikkityyli ei yksinään varsinaisesti ole lähempänä kuin muut.

Muistan kun olin siinä tiukassa teini-iän rap maailmassa housut lököttäen ja äitini kysyi minulta, että mitä toivoisin jouluna lahjaksi. Vastasin hänen ehkä jopa pikkuiseksi yllätyksekseen että Toton levy olisi kiva. ...sain sen. :) Kuuntelin paljon ja erilaista musiikkia siis jo nuoruudessani.

Läpimurtoni kaikkeen musiikkiin tapahtui 90-luvun lopussa, kun olin silloisessa torstai iltojen kohokohdassa Espoon Casanovassa katsomassa alastonta naiskauneutta.. Siis perinteistä strippausta. Alastomuus siis ei saanut minua musiikin monipuolisuuteen vaan mies siellä DJ kopissa. Kukapa muukaan kuin itse  DJ Denkka. Puhuimme paljon musiikista ja hän laittoi niinä iltoina hienoja kappaleita. Kunnon tutustuminen musiikkiin oli alkanut..

Ei mennyt kauaa, kun Denkka soitti minulle ja kysyi, haluaisinko lähteä tuuraamaan yhden.. Siis vain YHDEN! DJ keikan? Minä innoissani, että kyllä! Se tuuraus kesti sitten miltei kymmenen vuotta ja 1000 keikkaa taisi mennä rikki jo aikoja sitten.

En ole koskaan tehnyt omaa musiikkia, mutta olen saanut tuhannet ihmiset kymmenissä ravintoloissa ja juhlissa ainakin hetkellisesti tanssimaan, nauttimaan musiikin moninaisuudesta. Se saa minut erittäin hyvälle mielelle ja se kaikki välillä aika väsyttäväkin aika on jättänyt minulle hyvät muistot siitä kaikesta, sekä olen oppinut tuntemaan ja nauttimaan kaikenlaisesta musiikista. Klassisesta musiikista tiukimpaan gangsta rappiin...

Aikakone

Pidän itseäni automiehenä. Rakastan autoja. Noin kuukausi takaperin minulta kysyttiin, minkä auton ehdottomasti haluaisin jos saisin sen tuosta vaan? Vastasin, että paluu tulevaisuuteen elokuvan DeLoreanin. Matkustaisin sillä vuoteen 85 ja tekisin asioita toisin. Oikeasti en ole sitä mieltä..

En kadu asioita, mitä olen elämässäni tehnyt.

Taannoin sanoin nyt jo entiselle eämänkumppanilleni, kun hän kiukutteli minun aikaisemmista naissuhteistani, että jos en olisi tavannut näitä kaikkia ihmisiä ja asiat olisi menneet niin kuin on mennyt, niin en olisi tässä nyt hänen kanssaan. Se sai hänetkin miettimään.. Näin olen aina sanonut ihmisille, jotka miettivät miksi asiat menee näin kun menee. Sitä kun oikeasti miettii, niin en olisi nyt kolmen ihanan lapsen isä, minulla ei olisi näitä kaikkia ihania ihmisiä ympärilläni, en olisi nyt tässä kirjoittamassa,yms....

Niin se vain on, ja pakko se on myöntää vihdoin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikka olin tuota lausahdusta vastaan ja yritin pitkään miettiä mikä asia maailmassa ei vaikuta kaikkeen.

En siis oikeasti halua aikakoneeseen.. Hyvää ja huonoa on koettu, ja hyvää ja huonoa tullaan kokemaan. Tulevaisuus on yllätyksiä täynnä.. Odotan innolla!

Puhumattomuus

Mikä on pahempaa, kun se ettei asioita selvitetä? Asioista ei puhuta? Tässä taannoin jouduin tilanteeseen, jossa yritin selvittää ja puhua asiat.. Tuloksetta. Voi kuullostaa pieneltä asialta, mutta sitä kesti noin kaksi kuukautta! ...ja jäi selvittämättä. En vieläkään ole saanut vastauksia.. Enkä tule niitä myöskään saamaan, tiedän sen. Olen kokenut elämässäni niin fyysistä, kuin henkistä väkivaltaa. Puhumattomuus vie voiton kaikesta. Ehdottomasti! Ystävääni Jiri Jalkasta lainaten.. "Tuollainen jättää jäljen ihmiseen". Ei kenenkään pitäisi kokea moista. Se sai myös minussa esiin pelottavia, huonoja puolia.. Älytöntä Ilkeyttä, älytöntä huutamista, älytöntä uhkailua,yms.. Oikeastaan kaikkea huonoa paitsi fyysistä väkivaltaa. En tunnistanut enää edes omaa itseäni.. Pelottavaa.

Puhumattomuus on mielestäni väkivallan muodoista pahimpia, ehkä jopa pahin. Siinä toinen ihminen ajetaan puhtaaseen hulluuteen. Sitä miettii ja spekuloi ajatuksia omassa päässään ja yrittää selvittää asioita omassa päässään väärin ja kierolla tavalla.

Olen kuulut ja lukenut ihmisten sanovan, ettei vihaisena tai riidassa saisi mennä nukkumaan. Se todella pitää paikkansa. Jos jonkun neuvon voisin antaa ja joku vielä sitä kuuntelisi, niin sanoisin... Puhukaa ihmiset! Elämä vaan on liian lyhyt puhumattomuuteen ja sen kautta riitelemiseen!

Sehän on vaan ammatinvalintakysymys....

Olen nyt 17 vuotta viettänyt tavalla tai toisella aikaani ravintoloissa. ...siis töissä. Baarimikkona, deejiinä, portsarina, kokkina, ja nyt viimeisempänä ravintoloitsijana. Olen myös ollut samalla tai jossain välissä ollut muissa töissä, kuten lukkoseppänä, kaapelityöntekijänä, ja blaablaa.... Kolme vuotta sitten olin jo lähdössä pois tältä alalta, kunnes ystäväni sai minut innostumaan oman ravintolan omistamisesta. Pienen pohdinnan jälkeen ajattelin, että kokeillaan! Yrittäjänä en olekaan ollut. Nyt olen siinä tilanteessa, että olen luopumassa ravintolastani. Mitäs sitten teen?

Melkein kaksikymmentä vuotta olen kuunnellut ihmisten iloja ja suruja. Joihinkin asiakkaisiin on syntynyt vahva ystävyysside. Osa näistä vanhoista tutuista asiakkaista on sairastunut vakavasti, kuollut, muuttanut muualle, jopa lopettanut juomisen.. Kyllä.. lopettanut juomisen. Kuullostaa aika fiktiiviseltä näin suomalaisen korvaan. Kaikki se on ollut hienoa, mutta miettikääpä, kun kuuntelette 8-10 tuntia päivässä toisten ihmisten murheita samalla, kun omassa elämässä on jotain isoa murhetta.. Silti hymyilette ja vastaatte ja yritätte lohdutella sitä toista ja yritätte sulkea pois omat murheet. Rankkaa hommaa. Monet ihmiset on sanonut minulle etteivät pärjäisi tiskin takana. Se on varmasti totta.. Siihen ei vaan kaikki pysty. Tarvitsee aika vahvan luonteen ja kestävän pään jaksaakseen olla siinä hymyilemässä, vaikka oma henkilökohtainen elämä olisi täysin palasina.

Kohta se kaikki on ohi. Pääsen keskittymään itseeni, perheeseeni, ja rakentamaan keskeneräistä taloani. Silti mieleni on vähän haikeana, kun tiedän etten näe näitä ihmisiä, joiden iloja ja suruja olen jo pitkään kuunnellut. Ikävä tulee....