tiistai 10. lokakuuta 2017

Mihin ihastut, siihen vihastut.

" Valitse puolisosi tarkkaan, sillä se asia mihin siinä ihmisessä ihastut, niin tulevaisuudessa vihastut. Ihanan seurallinen ja sanavalmis, mä vakuutan, että hän on sitä perheriidan sattuessa. Ihanan hiljainen ja rauhallinen, niin sitten, kun ootte ollu 10-15 vuotta yhdessä, niin se on semmoinen, jolle joutuu kaikki asiat esittämään itse ja vetämään mukanaan".

Näillä sanoilla Presidentti Tarja Halonen eräässä viihteellisessä keskusteluohjelmassa kuvaili ihastumisen ensi huumaa ja sitä, miten se vuosien saatossa lopulta kääntyy päälaelleen. Kuinka viisaita sanoja nuo olivatkaan. Tuo lausahdus todella potkaisi jokaisen aivosoluni kertaheitolla täydelliselle maratonille, kun aloin miettimään tuon asian paikkansa pitävyyttä ja samalla peilaamaan hieman itseäni ja sitä, mihin tulevaisuudessa minun tulee keskittää huomioni.

Onko asia lopulta todella niin? Huumorintajuinen muuttuu vuosien saatossa pelleksi, hyvästä sarkastisuudesta tulee vittuilua, tai monen asian osaavasta, tai tietävästä ärsyttävä besserwisser? Omasta kokemuksesta täytyy tunnustaa, että niin tämä kaikki taitaa todellakin olla, sillä olen nähnyt ja kokenut tuon kaiken. Niin varmasti moni muukin.

Jos kuvailisin itseäni esimerkiksi siten, että olen hyvin huumoritajuinen, positiivisen sarkastinen, pieniä ja isompiakin remonttihommia osaava miehen kokoinen mies, joka viihtyy hyvin kotona ja tykkää katsella sohvalla elokuvia silloin, kun haluaa olla tekemättä mitään ja rentoutua.

Miten tuo kuvaelma muuttuisi pahimmillaan vuosien saatossa?

Lapsellinen, jatkuvasti vittuileva sika, joka makoilee sohvalla, paitsi silloin, kun lähtee rakentelemaan jotain helvetin linnunpönttöjä.

Pelottavaa ajatella, mutta noin se voi hyvinkin kääntyä. Mihin minun siis pitää tarkentaa ajatukseni siinä vaiheessa, kun tapaan jonkun mielenkiintoisen ihmisen? Miten voin minimoida sen, ettei tulevaisuudessa vastaan tule enää ihmistä, joka alkaa jossain vaiheessa vihastuttaa?

Voisin todella yrittää tulevaisuudessa ajatella järjellä ja yrittää minimoida vuosien päästä tapahtuva vihastuminen, mutta todellisuudessa tiedän, ettei asia lopulta toimi niin helposti.
Ainakin omalla kohdalla ajattelen asian menevän jotenkin näin: Järjen äänen pitäessä pitkää, tylsää ja täynnä kylmää faktaa sisältävää monologiaan, niin lopulta käy siten, että takaa ilmestyy hormoneilla täyteen tuutattu, vuoren kokoinen järjestyksenvalvoja nimeltään sydän, joka ottaa tiukan kuristusotteen tuosta tylsästä järjestä ja lopulta viskoo tajuttomana pitkälle taka-alalle aloittaessaan oman ja paljon mielenkiintoisemman monologin. Tuo puhe on kiinnostava, täynnä rakkautta ja vie lopulta ajatukset ihan uudelle ja paljon miellyttävämmälle tasolle. Niin se vaan menee, että sydän vie aina voiton järjeltä siinä vaiheessa, kun kohdallemme osuu se ihana kirous nimeltään rakkaus.
Sen verran kuitenkin tiedän, että jossain vaiheessa järki herää ja kerää itsensä, jonka seurauksena taka-alata alkaa kuulua hiljainen kuiskaus: mihin ihastut, siihen vihastut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti