Haluan tylsän elämän.

Minulta on usein lähiaikoina kysytty, mitä haluaisin tulevaisuudelta, tai loppuelämältäni. Vastaus kaikessa lyhykäisyydessään on ollut helppo, haluan tylsän elämän. Kuullostaa tietenkin oudolta, sillä kuka haluaisi elämän olevan tylsää? Niin, en minäkään halua, enkä todella tarkoita toiveellani sitä, että istuisin paikallani ikkunasta ulos tuijottaen ja odottaen vuodenajan vaihtumista, ehei, ei sinne päinkään.

Kirjoitin eräänä päivänä Google hakuun "tylsä elämä". Hetkessä sainkin eteeni tuhansia kirjoituksia, jossa valitetaan, opastetaan, tai vain kerrotaan tylsästä elämästä. Näissä kirjoituksissa se olikin sanasta sanaan, tylsää elämää. Ei sosiaalisuutta, ei tekemistä, ei mitään tarkoitusta elämässä.
Luin muutamia kirjoituksia ja on pakko sanoa hieman Tuomas Kyröä lainaten, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin". En minä sellaista halua. En myöskään haluaisi, että kukaan tuollaisesta joutuu kärsimään.

Mitä minä sitten olen tarkoittanut sanomisellani? Kaikessa lyhykäisyydessään tarkoitan tylsällä elämällä, että haluan loppuelämäni olevan tavallista, turvallista, iloista, siis kaikin puolin hyvää ja onnellista. Ei kuullosta mielestäni mahdottomalta toteuttaa, vaikka viimeisten vuosien elämä on näyttänyt joltain ihan muulta. Pessimistisyys ei kuitenkaan ole vieläkään saanut minusta otetta ja jaksan edelleen uskoa, että minulla on mahdollista saavuttaa tuo toivomani tylsä elämä. Itseni kuitenkin tuntien ja hyvin tiedostaen tiedän, että en pysty saavuttamaan tuota kaikkea yksin. Kaiken tuon tavallisen, turvallisen, iloisen ja hyvän elämän edellytys ja pohja on rakkaus.

Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihminen voi elää ilman rakkautta. Ei se ole mahdollista, vaikka tunnenkin ihmisiä, jotka ovat eläneet jo pitkään ilman sitä. Tiedän kuitenkin, että hekin sitä joskus kaipaavat ja miksei kaipaisi, sillä ei ihmistä ole tarkoitettu elämään yksin ja jokainen tarvitsee rakkautta. Minulle rakkaus on elinehto. Ilman rakkautta tunnen olevani vain puolikas ihminen, enkä näe omalla elämälläni mitään erikoista tarkoitusta, paitsi tietenkin isän roolissa antamalla mahdollisimman paljon rakkautta omille lapsilleni.

Vähän aikaa sitten kirjoitin sinkkuelän iloista. Tuon kyseisen kirjoituksen lopussa kiteytin kaiken, mitä elämältäni haluan. Se on myös täydellinen pohja sille kaikelle, että saan itselleni tylsän elämän. Saan elää sille toiselle ihmiselle, Saan jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa ja tehdä kaikkea mahdollista sen toisen ihmisen kanssa. Saan olla oma itseni ja voin luottaa siihen, ettei se toinen ihminen lähde luotani heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Mieleeni tuli yksi kappale, joka on silloin tällöin jo vuosia soinut päässäni ja kuvastaa hyvin ajatuksiani siitä, millaista elämän pitäisi olla ja parasta olisi, että ihminen vierelläni ajattelisi samoin. Koko kappale itseasiassa on juuri sitä kaikkea, mutta jo pelkästään kertosäe kertoo paljon ja suoraan suomennettuna siinä lauletaan näin:  
"Niin kauan, kun rakastat minua, voimme nähdä nälkää, voimme olla kodittomia, voimme olla rahattomia. Niin kauan, kun rakastat minua, olen sinun platinasi, olen sinun hopeasi, olen sinun kultasi. Niin kauan, kun rakastat minua, niin kauan, kun rakastat minua.".
Tuo koskettaa minua ja on minulle tärkeää, koska minulle on ihan sama, missä olen, tai onko minulla rahaa, tai mitään muuta, kunhan minulla on vieressäni ja elämässäni se oikea ihminen joka rakastaa, tai saan rakastaa. (Kappale on kokonaisuudessaan Justin Bieberin: As long as you love me). Ja kyllä, minä olen Belieber :)

Kahden ihmisen välinen rakkaus on suuri voima. Se tekee kaikesta täydellistä ja sen avulla pystyy tekemään asioita, mihin ei yksin pysty. Juuri se kahden ihmisen välinen rakkaus oikealla tavalla toimiessaan tekee elämästä tavallisen, turvallisen, iloisen ja hyvän.
Minä haluan sen oikean rakkauden, jotta saan toteutettua suurimman toiveeni, eli saan elää sen "tylsän elämän" tekemällä kaikkea mahdollista ja ennen kaikkea sitä kaikkea mahdotonta, mitä yksin en pysty tekemään.