Monesti on kuitenkin käynyt niin, että jotain on mennyt pieleen...
Jopa niin monesti, että eräs ammatti-ihminen aikanaan alkoi kysymään lapsuudestani ja isä ja äiti suhteestani? En koskaan ymmärtänyt yhtäläisyyttä.. :/ ...olen kai vähän tyhmä :)
Aiheena kuitenkin oli tällä kertaa ero ja sen tuomat tuskat. Parisuhde on monimutkainen liitto, joka päättyessään tuo elämään paljon ahdistusta.
En ole koskaan eronnut toisesta ihmisestä ilman, ettei sillä olisi ollut mitään vaikutusta elämääni. Eron tunteet ja sen tuomat surut on myös sekä väitetysti ja tutkitusti ihmisen toiseksi suurin tunnetila heti läheisen kuoleman jälkeen. Ei siis ole kysymys ihan pienestä tunnetilasta.
Eikä olekaan.. Ei ainakaan minun kohdallani. Jokaisella kerralla eron tuoma suru on pysäyttänyt ja halvaannuttanut minut.
Ihmisille, jotka eroavat rakastamatta, tuntevat rakkauden vastakohdan, eli välinpitämättömyyden ja se on varmasti helppoa, mutta voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan eronnut sen takia, etten rakastaisi, tai välittäisi. Aina on sattunut..
Ero herättää myös meissä huonoja ajatuksia. Miksi en kelvannut? Olenko huono ihminen? Jäänkö ikuisesti yksin? Itsetunto kärsii ison kolauksen. Helposti jää myös paljon muita kysymyksiä auki, joihin ei ehkä saa koskaan vastausta. Se pitkittää helposti erosta toipumista ja joskus tarvitsee myös ammattilaisen apua.
Minulla on esimerkki menneestä, miten asioiden ei ehkä kuuluisi mennä ja joka on jotenkin niin absurdi, etten oikeen vieläkään ymmärrä sitä.
Olin joskus parisuhteessa, jossa oli omat arjen ongelmat. Eräänä päivänä tuli riitaa ja jo noin tunnin päästä riidan alkamisesta oli toisella tavarat pakattuna ja suunta poispäin. Jälkeenpäin sain kasapäin viestejä, joissa oli rakkauden tunnustuksia, ikävää, halua palata, sekä mieleenpainuvampana viesti siitä, kuinka haluaa taistella minusta loppuun saakka, jotta saa minut itselleen ja tekee mitä vaan sen eteen kunhan vain kerron mitä haluan.. Noh.. Ilmoitin, että pitää rauhoittua ja tarvitsen aikaa. Olin tapahtuneesta niin lukossa, etten pystynyt siinä hetkessä avautumaan.
Viikon verran siinä meni, kun soitimme, mutta toisesta aiheesta, emmekä puhuneet suhteestamme mitään, vaikka lopussa kuitenkin ilmaisin ikäväni ja tunnustin rakkauden, niin sain vastaukseksi JES ja moikka.. Jäljelle jäi vain ajatus täh??
Siitä mentiin vielä aikaa eteepäin, eikä kuulunut mitään, mutta sitten yhtäkkiä huomasinkin sosiaalisessa mediassa muutaman kuvan, jossa mukavan humalaista iltaa viettämässä oli otettu muutama känni kuva jonkun miespuolisen ystävän kanssa. Siinäkö se taistelu minusta oli? Olinko todella noin tärkeä? Wau! olipa vahvaa taistelua! Känni vaan päälle ja kohti uutta seikkailua..
Sillä hetkellä en muistanutkaan, koska olisin tuntenut itseni niin loukatuksi ja niin jätetyksi. Pettymys oli suuri. Mitäpä, jos olisin tehnyt hänelle samoin? Noh.. En olisi pystynyt.. En noin nopeasti, sekä toista pitää mielestäni jotenkin edes kunnioittaa vaikka itse olisi täysin ookoo asian kanssa.. Paitsi jos haluaa satuttaa toista. Miksi kukaan haluaa satuttaa toista ihmistä tahallaan?
Vaikka asiantuntijat sanovat, ettei toinen ihminen voi särkeä toisen sydäntä, niin jotenkin tuntuu, että olen näiden vuosien aikana menettänyt siitä muutaman palasen..
Olen ollut jättäjä ja minut on jätetty. Minua on petetty monta kertaa useammassakin suhteessa, olen uskaltanut kärsiä ja kestänyt sen ja silti jaksan aina vaan uskoa, että jonain päivänä eteeni kävelee se, joka on minulle uskollinen ja rakastaa minua kaikkine virheineen aina sinne loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti