Kuka muka voi väittää, että "ei minulla ole töissä mitään stressiä"? Ja vielä samalla jatkaa, että "minulla on kotonakin kaikki kunnossa"? Kai joku voi, mutta sanon edelleen, että p****a puhuu.. Tai no, onhan se kai tasapainossa, jos töissä ja kotona menee päin... :) Mielestäni yksi hyvä viikko töissä ja illat kotona ei tee tasapainoa elämälle. Sen pitäisi olla jatkumo.. Ja se tarvitsee ja vaatii mielestäni enemmän.
Nyt te jotka(jos) luette tätä, mietitte miksi tällainen aihe/miete.. Noh.. minäpä kerron..
Olen kohta kolme vuotta toiminut ravintola yrittäjänä. Pitkiä päiviä töissä, jonka kautta olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä. Heidän kanssaan olen viettänyt työpäivän aikana monet iloiset hetket, vailla mitään murhetta. Se on ollut hieno asia, mutta kaikella on valitettavasti varjopuolensa.. Samalla kun olen saanut ystäviä työssä, olen samalla menettänyt elämässäni vielä enemmän.. Enkä halua nyt aliarvioida ystäviäni, mutta..
Sanotaan, että kaikella on hintansa. Niin todella on ollut.. Menetin työlläni oman elämäni peruspilarin.. Menetin perheeni.
Se on ollut minulle henkisesti erittäin raskasta, huomattavasti raskaampaa kuin mitä olen monesti ulospäin näyttänyt. Miten siinä voi millään enää nauttia työstäkään, kun ennen ja jälkeen työpäivän ei olekaan sitä tukea ja turvaa olemassa? Sitä pohjaa kaikelle olemiselle ja tekemiselle. Tai no.. onhan minulla tietenkin nytkin perhe. Minä ja kaksi ihanaa lastani ja kolmas käy niin usein kun mahdollista.
Nyt on enää muutama päivä ja lopetan yrittäjyyteni, lopetan työni. Sen joka antoi henkisesti paljon ja vei fyysisesti vielä enemmän.. jatkossa pääsen keskittymään olemassa olevaan perheeseeni, keskityn itseeni, ja siihen mitä minulla on, ja yritän jotenkin kasailla sen peruspilarin.
Saanko elämäni tasapainoon? Edes hetkittäin? Haluan uskoa niin, mutta jääköön nähtäväksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti