Joskus saattaa ahdistaa?

Jokainen ihminen kokee tai tuntee jossain vaiheessa elämäänsä vaikeita tilanteita tai tunteita, joista ylitse pääseminen voi tuottaa hetkellisesti tai pidempi aikaisesti vaikeuksia, sekä ahdistuksen määrä voi nousta erittäin isoksikin...

Syynä voi joskus olla esim. avioero, vaikean ja/tai haastavan parisuhteen loppuminen, ongelmat parisuhteessa, pettäminen, jättäminen, läheisen itsemurhayritys, erittäin rakkaan ja hyvän ystävän kuolema, jonkun rakkaan ja läheisen sukulaisen kuolema, läheisen vakava sairastuminen, työpaikan/yrityksen menettäminen, yrittäminen, konkurssi, henkilökohtainen konkurssi, läheisestään luopuminen(esim. omasta lapsesta), masennus.. Siinä muutamia syitä, jotka voi ihmistä viedä rankastikin alaspäin.

Ennen kuin menen asiaan on pakko myöntää, että vaikka olen aika avoin ihminen, niin silti olen tähän asti ollut aika pidättäytyväinen siitä mitä haluan kertoa elämästäni ja siitä, mitä olen kokenut.

Ihmisellä kun usein on taipumus peitellä ongelmiaan ja halu näyttää ulospäin asiat jotenkin parempana, kuin asiat todellisuudessa onkaan.

Me helposti häpeämme huonoja asioita elämässä ja yritämme peitellä ne, mutta mielestäni jollain tavalla aivan turhaan. Ne huonot asiat tekee meistä myös jollain tapaa vahvempia. Ne osaksi tekee meistä sen mitä olemme. Ne on osa elämäämme..

Henkilökohtaisesti olen tullut vihdoin siihen päätökseen, että on aika riisua itsensä häpeilemättä ja paljastaa omasta elämästään myös sen puolen jossa kaikki ei olekaan ollut niin kaunista...

Nimittäin ennalta mainitsemani syyt, jotka voi johtaa "pieneen" ahdistukseen ja joista tulen jatkossa kirjoittamaan ovat kaikki omasta elämästäni ja kaikki tuo on tapahtunut minulle viimeisen kolmen vuoden aikana.

Tiedän, että en ole yksin ja monille on myös tapahtunut samankaltaisia asioita ja siksi myös jossain määrin haluan kirjoittaa ja kertoa, paitsi itseni vuoksi, niin myös ehkä auttaakseni muita..

Uhma? Angsti? Kriisi? Villitys?

Olenko ainoa, vai onko muutkin huomanneet, että nykymaailmassa kaikelle pitää olla jokin omanlaisensa selitys? Otsikkoa mukaillen ajattelin tänään vähän avata ajatuksia ihmisen eri ikä kehitysvaiheista. Vielä minun lapsuudessa ja nuoruudessa oli ihmisen kehityskaaressa vaiheet vauva, lapsi, aikuinen ja vanhus, mutta mitäs se on sitten tänä päivänä? Jo vuoden ikäisestä aletaan nykyään kategorioimaan ihmisen käyttäytymistä ja varsinkin nuoremman polven kehityksessä on mitä oudoimpia selityksiä. Tässä siis monelle keittiöpsykologille, jotka ovat sitä perus-tai kansakouluasteikolla täyden nelosen arvoisia hieman selittelyjä ihmisen kehitysvaiheisiin.

1-8 vuotta: Kaikkina näinä vuosina, kun pienokainen kasvaa kuulee seuraavanlaisen selityksen. "Tuolla meidän pikku Matti-Pekalla on 2v uhmaikä" "joo! Meidän pikku Saijamaijalla on 4v uhma". Siis yhdestä vuodesta kahdeksaan keksimme lapsiemme käyttäytymiseeen selityksen.. Uhmaikä! Ennenkin lapset oli vain väsyneinä ja nälkäisinä kiukkuisia, mutta että oikeen uhmaikä..

9-13 vuotta: Tämä on minusta ehkä hauskin kaikista. Esiteini!? Mitä helvettiä? Lapselle tulee vähän ikää ja alkaa haluta omia juttujaan ja osaa sanoa jo vastaan, niin se on jokin esiteini? Siis joku beta versio teinistä? Kokeiluasteella? "Hermanni 11v heitti koulukirjat seinään, kun ei osannut ja turhautui" "niin, se on semmoista esiteinin angstia". Eihän se voinut johtua siitä, että pikku hermanni osaa jo hieman käsitellä omia tunnetilojaan? Ei kai...

14-17 vuotta: Nyt ollaan jo siirrytty oikeaan teini-ikään. Siitä beta versioisesta nuoresta kokeiluasteesta on kuoriutunut oikea teini. Ovia paiskomalla ja vastaan huutamisella ansaitsee selityksen teiniangsti. Teini on kyllä mielestäni ihan hyvä kategoria ja ymmärrän sen selityksen..

18-n.24 vuotta: Lapsemme on kasvanut vihdoin kategoriaan nuori aikuinen. Tämä on taas se kokeiluaste tai beta versio siihen aikuisuuteen verrattuna. Vaikka 20 vuotta täyttänyt Ville olisi asunut jo pari kolme vuotta itsekseen ja käynyt koko ajan töissä, niin hän kuuluu tähän ryhmään. Yleensä tämän nuori aikuinen lausahduksen kuulee vanhemmilta, jotka eivät itse ole aivan varmoja, että heidän lapsi.. anteeksi, nuori aikuinen on valmis tähän julmaan ja vaativaan yhteiskuntaan.

25 vuotta: onneksi olkoon! neljännesvuosisadan kohdalla olemme vihdoin aikuisia, mutta kategoriointihan ja ikämme selittely ei pääty siihen. Ehei...

26-35 vuotta: olemme pahasti joutuneet kolmenkympin kriisiin. Tai sille kaikelle sekoilulle, älyttömälle alkoholinkulutukselle ja huonojen päätösten tekemiselle on olemassa selitys.. Kolmenkympin kriisi! Mitä se tarkoittaa? Usein tässä iässä ihminen alkaa stressaamaan, ettei löydä kumppania itselleen tai ei saa koskaan lapsia tai omaa perhettä taitai.. Kuitenkin esim. Nainen pysyy pääsääntöisesti hedelmällisenä keskimäärin 51 vuotiaaksi. Mutta kannattaahan se kriiseillä ja stressata jo hyvissä ajoin! :)

36-45 vuotta: samantyyppinen oiteyhtymä kuin edellä mainittu, mutta erotuksena, että se yltiöpäinen sekoilu on hiipumassa. "Apua! Minulla on neljänkympin kriisi, kun en jaksa enää juoda lähibaarin kaikkia viinoja ja kankkusetkin kestää monta päivää". Kriiseily ja stressitaso on moninkertaistunut.. ja Syystäkin.. Vaihdevuodet kolkuttaa jo ovella ja jokaista hikipisaraa luullaan alkavaksi vaihdevuodeksi, sekä perheen perustaminen tuntuu jo myöhäiseltä (Vaikka ei sitä ole).

46-55 vuotta: tässä iässä kriisit on jo taltutettu ja ollaan päästy villitys asteelle! Kiireiset kriisivuodet alkaa olla voitettu ja kliseisesti vaihdetaan autoa urheilullisempaan ja mielellään avokattoiseen. Samalla myös yleistäen "kaikki" vaihtaa kumppaninsa selkeästi itseään nuorempaan, kun lapset on jo kasvaneet niin isoiksi, että pärjäävät ilman vanhempiaan. Naiset ovat saaneet teoilleen nimityksen "puuma" ja miehille nimityksenä yleisesti menee "limainen vanha pervo". Naiset laittaa jalkaansa nuoremmilta naisilta tutut pitkävartiset "fuck me" buutsit, jotka on muuttaneet tällä iällä nimensä "please, fuck me" buutseiksi ja miehet kiilllottavat urheilullista ja avokattoista "penistään".

56-65 vuotta: tälle ikähaarukalle ei kai ole mitään kriisiä tai villitystä? Saavat olla rauhassa.

66 vuotta-kuoleman välissä: tällekään ei löydy villitystä tai kriisiä. Nuoremmilta usein kyllä kuulee nimitykset vanhus, fossiili tai dinosaurus. Itse hieman vanhempia ihmisiä seuranneena olen huomannut, että eivät he aina ole niitä huonokuuloisia tai huononäköisiä vanhuksia. Ollaan vahvasti jo siinä iässä, että kaikkia asioita tai valituksia ei haluta/jakseta kuunnella tai kuulla, tai asioita mitä nähdään, niin niihin ei enää kommentoida, koska useimpia valituksia ja asioita on ehditty jo nähdä ja kuulla alkaen yli 60 vuotta ja yleensä vanhimmat ihmiset on kokenut isompiakin asioita kuin, että akku loppui puhelimesta, kevytlevi oli tarjouksessa.. Kysykääpä itse isovanhemmiltanne tai vanhemmiltanne, minkälainen 3 vuoden uhma tai esiteini itse olitte tai muistaako minkälaista oli olla nuori aikuinen :)