Mitä vuosi tuo tullessaan?

Niin se taas viime yönä napsahti gregoriaaniseen kalenteriimme yksi vuosi lisää. Mitä se sitten tällaisen tavallisen kuolevaisen elämään vaikuttaa? Tänä aamuna heräsin samalla tavalla, kuin edellisenäkin aamuna, eli kurkku kuivana vessaan hoiperrellen, lapseni ei edelleenkään ollut halkaisemassa atomia, vaan nukkuivat, kissat olivat edelleen jaloissani huutamassa ruokaa ja pankkitilikin tuon maagisen keskiyön jälkeen näytti edelleen tasan samaa summaa, eli nollaa. Valtakunnassani kaikki siis kunnossa ja ennallaan.
Mikä sitten muuttui tuona taianomaisena yönä? Mieleeni ei heti oikeastaan tule muuta kuin se, että seuraavat kolme kuukautta tästä eteenpäin kirjoitamme jokaiseen lomakkeeseen ensin väärän vuoden, jonka sitten puoli paperia suttaamalla korjaamme oikeaksi ja lopulta se lomake ei enää näytäkään niin hyvältä. Piloilla koko helvetin paperi. Kutosesta kun ei millään, ei edes pienellä ihmeellä saa helposti muotoiltua seiskaa näiden kahden numeron pienimuotoisen erilaisuuden takia.

Uudenvuoden juhlinta ei oikeastaan ole vuosiin enää merkinnyt minulle paljoakaan, ei varsinkaan aikuisiällä. Mielestäni vuoden vaihtuminen on vähän sama, kuin kutsuisin läheisimmät jonain Heinäkuun tiistaina luokseni ja sitten juotaisiin viinaa määrällisesti suunnilleen ööö.. liikaa ja syötäisiin perunasalaattia ja auringossa kypsytettyjä, noin kullan hinnoissa olevia nakkeja, jotka kaikkinensa on kuitenkin sitä samaa teurasjätettä, kuin kaikki muukin. Kaikki tämä sen takia, että huomenna on keskiviikko!
Sitäpaitsi se olisi parempi ajankohta muutenkin, nimittäin kaikella sillä rahalla, mitä olisimme käyttäneet niihin Kiinalaisiin pahvitötteröihin, jotka näyttää tökeröltä ja, joista taivaalle lentäessään kuuluu kassakoneen kilinä, olisimme voineet ostaa tietenkin ja Suomalaisittain, enemmän viinaa...

Lapsille, niin myös omille lapsilleni uusivuosi on tärkeää ja hienoa. Uusivuosi on lasten juhlaa. Muistan, että lapsena se merkitsi minullekin paljon, sillä uusivuosi ilman pelkoa siitä, että näkö voi lähteä raketin aiheuttamana oli suoraan sanottuna tylsää ja pilalla. Nyt vanhempana tuo pelko on ottanut jo sen verran järjen tuulta alleen, että yritän pysytellä mahdollisimman kaukana kaikesta sellaisesta, mikä voi viedä näön (jopa siitä hämärällä etiketillä varustetusta pullosta, jonka kaula on sisältä hieman huurteessa jonkun samalla kuiskuttaen toiseen korvaani, että ota vaan, se on hyvää tavaraa). Muuten en kyllä viinasta kieltäydy, en todellakaan.

Loppuun hieman asiaakin... Viimeiset vuodet elämässäni ei ole ollut kovinkaan kummallisia. Sen on voinut jo helposti lukea kirjoituksistani. Mitä minä sitten odotan tältä vuodelta? Rehellisesti sanottuna en osaa enää odottaa mitään, mutta tiedän, mitä minun täytyy tehdä, että se on parempi. Aloitin sen etsimisen ja toteuttamisen jo hyvissä ajoin, eli tänään. Hain tänään mukaan mielenkiintoiseen ja hauskaan projektiin, joka pitäisi minut kiireisenä koko kevään. En kuitenkaan paljasta tästä sen enempää muuta kuin, että toteutuessaan olisin tulevaisuudessa jossain vaiheessa kaikkien nähtävissä ja kuultavissa. Jos tuo ei onnistu, niin saatte sitten odottaa hieman pidempään ja syksyn suunnitelmieni toteutumista. Joka tapauksessa tästä vuodesta on tulossa toimeliaampi ja varmasti erilainen muutamiin aikaisempiin vuosiin verrattuna, enkä voisi sitä kaikkea enää paljon innostuneemmin odottaa.
Tein myös itselleni uudenvuoden lupauksen, jolla yritän saada elämäntapani muuttumaan parempaan ja terveellisempään suuntaan. Olen senkin jo aloittanut, hyvä minä. Toivottavasti onnistun ja uskon vahvasti, että kyllä minä onnistun.

P.S. En minä oikeasti ole kyyninen, keski-ikäinen jurottaja uudenvuoden suhteen. Mielestäni se on ihan hyvä juhla, joten toivottavasti kaikki osaa lukea hieman rivienvälistä ja näin uudenvuoden jälkeen, edelleen molemmilla silmillä...

Onnellista tätä vuotta kaikille.

Haluan tylsän elämän.

Minulta on usein lähiaikoina kysytty, mitä haluaisin tulevaisuudelta, tai loppuelämältäni. Vastaus kaikessa lyhykäisyydessään on ollut helppo, haluan tylsän elämän. Kuullostaa tietenkin oudolta, sillä kuka haluaisi elämän olevan tylsää? Niin, en minäkään halua, enkä todella tarkoita toiveellani sitä, että istuisin paikallani ikkunasta ulos tuijottaen ja odottaen vuodenajan vaihtumista, ehei, ei sinne päinkään.

Kirjoitin eräänä päivänä Google hakuun "tylsä elämä". Hetkessä sainkin eteeni tuhansia kirjoituksia, jossa valitetaan, opastetaan, tai vain kerrotaan tylsästä elämästä. Näissä kirjoituksissa se olikin sanasta sanaan, tylsää elämää. Ei sosiaalisuutta, ei tekemistä, ei mitään tarkoitusta elämässä.
Luin muutamia kirjoituksia ja on pakko sanoa hieman Tuomas Kyröä lainaten, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin". En minä sellaista halua. En myöskään haluaisi, että kukaan tuollaisesta joutuu kärsimään.

Mitä minä sitten olen tarkoittanut sanomisellani? Kaikessa lyhykäisyydessään tarkoitan tylsällä elämällä, että haluan loppuelämäni olevan tavallista, turvallista, iloista, siis kaikin puolin hyvää ja onnellista. Ei kuullosta mielestäni mahdottomalta toteuttaa, vaikka viimeisten vuosien elämä on näyttänyt joltain ihan muulta. Pessimistisyys ei kuitenkaan ole vieläkään saanut minusta otetta ja jaksan edelleen uskoa, että minulla on mahdollista saavuttaa tuo toivomani tylsä elämä. Itseni kuitenkin tuntien ja hyvin tiedostaen tiedän, että en pysty saavuttamaan tuota kaikkea yksin. Kaiken tuon tavallisen, turvallisen, iloisen ja hyvän elämän edellytys ja pohja on rakkaus.

Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihminen voi elää ilman rakkautta. Ei se ole mahdollista, vaikka tunnenkin ihmisiä, jotka ovat eläneet jo pitkään ilman sitä. Tiedän kuitenkin, että hekin sitä joskus kaipaavat ja miksei kaipaisi, sillä ei ihmistä ole tarkoitettu elämään yksin ja jokainen tarvitsee rakkautta. Minulle rakkaus on elinehto. Ilman rakkautta tunnen olevani vain puolikas ihminen, enkä näe omalla elämälläni mitään erikoista tarkoitusta, paitsi tietenkin isän roolissa antamalla mahdollisimman paljon rakkautta omille lapsilleni.

Vähän aikaa sitten kirjoitin sinkkuelän iloista. Tuon kyseisen kirjoituksen lopussa kiteytin kaiken, mitä elämältäni haluan. Se on myös täydellinen pohja sille kaikelle, että saan itselleni tylsän elämän. Saan elää sille toiselle ihmiselle, Saan jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa ja tehdä kaikkea mahdollista sen toisen ihmisen kanssa. Saan olla oma itseni ja voin luottaa siihen, ettei se toinen ihminen lähde luotani heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla.

Mieleeni tuli yksi kappale, joka on silloin tällöin jo vuosia soinut päässäni ja kuvastaa hyvin ajatuksiani siitä, millaista elämän pitäisi olla ja parasta olisi, että ihminen vierelläni ajattelisi samoin. Koko kappale itseasiassa on juuri sitä kaikkea, mutta jo pelkästään kertosäe kertoo paljon ja suoraan suomennettuna siinä lauletaan näin:  
"Niin kauan, kun rakastat minua, voimme nähdä nälkää, voimme olla kodittomia, voimme olla rahattomia. Niin kauan, kun rakastat minua, olen sinun platinasi, olen sinun hopeasi, olen sinun kultasi. Niin kauan, kun rakastat minua, niin kauan, kun rakastat minua.".
Tuo koskettaa minua ja on minulle tärkeää, koska minulle on ihan sama, missä olen, tai onko minulla rahaa, tai mitään muuta, kunhan minulla on vieressäni ja elämässäni se oikea ihminen joka rakastaa, tai saan rakastaa. (Kappale on kokonaisuudessaan Justin Bieberin: As long as you love me). Ja kyllä, minä olen Belieber :)

Kahden ihmisen välinen rakkaus on suuri voima. Se tekee kaikesta täydellistä ja sen avulla pystyy tekemään asioita, mihin ei yksin pysty. Juuri se kahden ihmisen välinen rakkaus oikealla tavalla toimiessaan tekee elämästä tavallisen, turvallisen, iloisen ja hyvän.
Minä haluan sen oikean rakkauden, jotta saan toteutettua suurimman toiveeni, eli saan elää sen "tylsän elämän" tekemällä kaikkea mahdollista ja ennen kaikkea sitä kaikkea mahdotonta, mitä yksin en pysty tekemään.