Epävarmuus.. Olenko suosittu? Pitääkö olla?

Kyseinen aihe pompsahti mieleeni vähän vahingossa.. :)

Epävarmuus ihmisellä itsestään, eli itsevarmuuden puute on mielestäni yksi ihmisen pahimpia heikkouksia. Se tuo varsinkin parisuhteessa turhaa riitaa, mustasukkaisuuta, ja turhautumista, kun pitää olla pönkittämässä toisen mieltä koko ajan.

Miten voit olettaa, että toinen pystyy nauttimaan seurastasi, jos et itse pysty nauttimaan itsestäsi? Olemaan oma itsesi..

Niin kuin olen aikaisemmin sanonut kirjoituksessani, että pidän itseäni suhteellisen itsevarmana. Tunnen itseni, tiedän heikkouteni ja olen oppinut ööö.. Jollain tavalla elämään heikkouksieni kanssa :)

Jokaisella kuitenkin on joku oma heikkoutensa, ja jokainen meistä piillottelee sitä heikkouttaan ja pyrkii näyttämään itsestään sen parhaimpansa. Onko se oikein? Riippuu tietenkin tilanteesta..

Olen ehkä omaksi onnekseni huomannut, että minun ei ole tarve miellyttää ketään. Olen se kuka olen, puhun mitä on asiaa, kerron mielipiteeni, ja näytän siltä miltä näytän, ja jos ei miellytä, niin ookoo.. Nukun yöni ihan hyvin silti. Ympärilläni on ihmisiä, ystäviä, jotka tietävät kuka tai mikä olen ja osaavat myös kritisoida minua, jos olen ääliö. Niin minäkin teen heille.. Se on ystävyyttä.

Minulla on eräs naispuoleinen ystävä, joka on mukava(lue: vaikea) :), hauska, ja ehkä yksi kauneimmista naisista, jonka olen nähnyt, ja olen kuitenkin nähnyt hänet hiukset sekaisin, verkkareissa, ilman meikkiä, silti aina kaunis.. Tiedän, että se on kuitenkin vain minun mielipiteeni, mutta huomaan, että hän ei itse tunnu olevan samaa mieltä itsestään. Epävarmuus huokuu.. Miksi? En tiedä...

Saako ihminen itselleen paremman olon, kun ihmiset huomioi paljon? Tekeekö se meistä parempia? Haluttavia? Onko suosiollisuus mittari? Noh.. Sillä saamme valheellisesti ainakin parannettua itsetuntoamme.

Miten ihminen sitten parantaa epävarmuuttaan? Se ei mielestäni lähde ulkopuolisista ihmisistä vaan puhtaasti itsestään. Miettimällä ja analysoimalla itseään ja keskittymällä omaan ulkopuoliseen ja varsinkin sisäpuoliseen itseensä.

Olen kokeillut hieman pönkittää omaa itseänikin "deitti palvelu" Tinderin avulla. Hauska peli, josta voi pinnallisesti rumat ja kauniit erottaa toisistaan. Jaksoin kyseistä "peliä" noin 200 naisen verran, kun karsin jyviä akanoista. Voihan vittu mikä ohjelma! (Mutta pakko oli, kun se on nyt in)

Tosiasiahan on kyllä, että monesti kiinnostumme ihmisistä pelkästään ulkonäön perusteella. Toisinaan taas tutun ihmisen luonne tekee ihmisestä kauniin. Jälkimmäinen ehkä se todellisempi ja tuottavampi. Tosiasia kuitenkin on se, että Tinderissä on erittäin kauniita naisia ja pelottavinta on, kun tykkäät jostain, saat yhtäkkiä matchin, eli hänkin pitää sinun ulkonäöstä ja voitte aloittaa keskustelun. Varma itsetunnon kohottaja! :D 

Tosiasiassahan siellä on paljon varattuja ihmisiä, jotka vain mittailevat "markkina arvoaan" ja ihmisiä jotka vakoilevat muita lähimmäisiään. Lopullisesti mielenkiintoni vei se, kun törmäsin joidenkin ystävieni naisystäviin. :O huoh.. olkoon Tinderit...

Noh.. Summasummarum.. Mielestäni ensin pitää olla puhtaasti sinuit itsensä kanssa, ennen kuin voi olla jonkun muun kanssa. Tietää mikä tai kuka on. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, eikä pidä. Rakasta itseäsi, niin voit rakastaa muitakin...