keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Someta sitä hästäggiin...

Törmäsin otsikon lauseeseen taannoin, kun kaverini vaimo oli tullut baari-illan jälkeen kotiin ja hän kyseli mitä nyt pitäis tehdä. Yksi kaverini vastasi otsikon mukaisesti.. Someta sitä hästäggiin! :)
Siinä siis on ehkä esimerkillistä tulevaisuutemme puhekieltä, kun kaikki sosiaalisuus ja ihmisten kanssa keskustelu on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, vaikkakin tuo lausahdus olikin vitsi.. Ja ainakin omassa kierossa mielessäni hyvä sellainen..

Totta kuitenkin on, että yhä enemmän etäännymme meille läheisistä ihmisistä, vaikka saammekin lukea koko ajan sähköisessä muodossa heidän elämästään, tapahtumista, kommentoida, ja keskustella.. Eipähän tarvitse nousta ja liikkua mihinkään, kuluttaa aikaa matkustamiseen, että näkee toisen naaman. Näkeehän sen profiilikuvassa ja onhan sitä aikanaan ennen somea nähty.. Mihin se siitä olisi muuttunut?

Itsellänikin on puhelin täynnä sovelluksia, jolla olla ihmisiin yhteydessä.. On Facebook, KiK, WhatsApp, Snapchat, Facebook Messenger, Tinder, ymym.. Ai niin ja tietenkin puhelimen omat sovellukset.. Aina siis saan yhteyden johonkin ihmiseen.. Mutta mikä on mielestäni ongelmallista, en näe heidän ilmeitä, heidän tunteitaan.Tai noh.. Olinpas tyhmä.. Näepäs, kun perään laitetaan joku hymiö...

Ajatus tähän kaikkeen kirjoitukseen siis on tullut oikeastaan monesta keskustelusta, välien selvittelystä, tai ajatusten vaihdosta, jotka olen käynyt , tai joutunut käymään jonkun sovelluksen kautta. Voi sitä väärinkäsitysten määrää kaikessa.. Se vaan on niin, että kun ei näe toista ihmistä, tai hänen ilmettään tai reaktioita, niin ei voi, eikä osaa esittää asiaa oikein. Tulee virhearviointeja, väärinkäsityksiä, omassa mielessään ajattelee, tai tekee asian joksikin muuksi. Täydellinen sekasotku, jota sitten taas selvitellään...

En kuitenkaan ole nousemassa barrikaadeilla kaiken tämän vastustajana.. Minusta on hienoa aamulla herätä, laittaa kahvi tippumaan, avata tabletti ja katsoa mitä ihmisille kuuluu, mitä heille on tapahtunut, tai lukea vaan uutisia. Siinäkin on vain välillä pienenpieni ärsyttävyys... :) 

Se hetki, kun avaat vaikka Facebookin ja sinne ulkomaailmaan ilmestyy se pieni vihreä piste.. Huoh.. Parhaimpina aamuina saan heti kahdeksalta eri ihmiseltä viestiä, missä on jos jonkun näköistä kuvaa tai mielipidekyselyä.. Voihan vittu! Oikeastiko? Hetikö aamusta? Ennen aamukahviakin? Ja kyllä.. Voisin laittaa sen vihreän pilkun piiloon, mutta siellä on ihmisiä, joilla on ihan oikeata asiaakin ja siksi en niin tee..

Kaikille ystävilleni, jotka jaksavat kysyä heti kahdeksalta aamusta, mitä teen, tai mitä kuuluu? Kerrottakoon nyt ihan rakkaudella, että laitan kahvin tippumaan, käyn tupakalla, otan kupillisen kahvia, menen takaisin tupakalle, luen uutisia, otan toisen kupin kahvia, toisen kupin puolivälissä menen vessaan, jonka jälkeen juon sen toisen kupin loppuun ja käyn TAAS tupakalla.. Sen jälkeen olen valmis tälle maailmalle ja saatte pommittaa niin paljon kuin haluatte.. Vastaan jos jaksan... Ja jos olen katsonut viestin, mutta en heti vastaa, niin se ei tarkoita, että en välitä.. Voi olla juuri sillä hetkellä joku tärkeämpi asia menossa.. Palaan asiaan <3

p.s pitäisköhän vielä hommata Twitter ja Instagram?


1 kommentti:

  1. Hienosti kirjoitat. Varmasti meidän monen muunkin tuntoja nykymaailman sähköistymisestä ja sen haitoista. Aina ei millään jaksa tai ehdi ja arki on varmasti monella melko rutiininomaista eli samankaltaista, mitä sitä kaikille siis jakamaan.

    VastaaPoista