Olen sisimmiltäni erittäin "tunteva" ihminen, eli tunteeni on voimakkaita ja nykyään olen huomannut, että asioita tulee ajateltua paljon ja paljon enemmän. En tiedä syytä.. Ehkä siihen suurimpana syynä on kaksi viimeisintä parisuhdetta. Aikuisiän kaksi parisuhdetta, jotka ovat muokanneet minusta sellaisen kuin nyt olen. Toisesta jäi paljon hyviä asioita, opin paljon. Toisesta jäi taas vähemmän hyviä asioita ja isoja virheitä.. noh opin niistäkin, mutta en tule niitä enää elämässäni toistamaan (Just joo.. Lupaus tuossakin), enkä halua edes muistaa niitä. Kummassakin kuitenkin paljon asioita, jotka toimi ja ei toiminut.. Jotain... Miksi?
Monia ihmisiä ohjaa elämässään rakkaus. Minun elämässäni se näyttelee suurta osaa. Ehkä jopa suurinta. Elän rakkaudelle ja elän sille, että saan antaa ja jakaa sitä sille, joka haluaa ja on vierelläni ja uskoo minuun, uskoo meihin. Vasta nyt olen opetellut ja oppinut siihen, mihin pitää pyrkiä. Mitä minun pitää tehdä ja miten pitää olla. En ole osannut ikinä olla pitkiä aikoja ilman sitä toista. Nyt olen miettinyt miksi? Mikä saa ihmisen rypemään tai kiirehtimään suhteesta toiseen aina epäonnistuakseen? Onko syy minussa? Toisessa? Molemmissa? Eikö yritetty tarpeeksi? Mietinnän määrä on loputon, koska tiedän ja uskon, että kukaan ei tee syytä yksin, vaikka jotenkin sen syyn hakee kuitenkin itsestään.
Viimeiset neljä päivää on saanut minut miettimään paljon sitä, mitä haluan elämältäni. Syy siihen on usean läheisen ystäni kanssa keskustelu elämästä, parisuhteista, eroista ja siitä, mitä elämältään haluaa. Mihin haluaa mennä.
Kaikkien näiden keskustelujen lisäksi olen saanut kutsuja/ehdotuksia: treffeille, seurusteluun, ja yhden suoranaisen viestin seksiin.. Heti. Ja kaikkina näinä päivinä olen viettänyt aikani kotona, lasteni kanssa. Pistää miettimään. Moni tuntemistani, noh.. ainakin miespuolisista ystävistäni sanoisi, että mitä helvettiä odotat? (Ainakin tuosta viimeisestä) :)
En ole irtosuhde ihminen.. En todellakaan.. Pakko myöntää. Se järjetön sähläys siellä makuuhuoneessa.. mitä saa tai voi tehdä? teenkö nyt oikein? mitä teen? onko nyt hyvä? kuka pieraisi? Ja sitten se seuraavan aamun vaikea oleminen.. tule viereen? anna pusu? mitäs nyt? miten tästä? ...ja sitten vielä ajat hänet kotiinsa. Parkkipaikalla se pitkä hiljaisuus.. pitääkö halata? pussata? Ei, ei ja vielä kerran ei.
Nyt kuitenkin olen elämässäni siinä "onnellisessa" asemassa, että voin elää, niin kuin nuoruusvuosina. Plääh... Nuoruus on eletty ja tarvitsen elämääni sisältöä. Vai tarvitsenko? Onko se vain muistoa siitä, miten pitää elää tai on eletty. Hyviä asioita on nähty ja koettu. Pitääkö nyt vielä 36 vuotiaana olla niin kuin ennen? Siihen on nyt mahdollisuus...
Tällä hetkellä elämääni pyörittävät lapset, koti, tuleva yritykseni.. Siihen vielä parisuhde? Ei taida aika riittää kaikkeen? Silti en todellakaan sano, tai voi sanoa ei, jos kohdalle osuu juuri SE. Tällä hetkellä minulla on niin paljon tunnetta, rakkautta sisälläni, että jos juuri SE oikea tulee, niin kyllä sitä aikaa tehdään ja SE tulee saamaan kaiken minusta ja elämästäni... Mutta SEn pitää olla jotain mullistavaa, jotain niin erityistä...Todellakin jotain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti