torstai 26. toukokuuta 2016

Naisiin kohdistuva väkivalta.

Olen jo pitkään miettinyt kirjoittavani naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja eilen aamulla se saikin sitten vähän vauhtia. Nimittäin aamukahvia juodessani luin ensin uutisen, missä mies oli juhlissa erittäin raaasti raiskannut entisen tyttöystävänsä ja heti perään somessa näin jaetun päivityksen kuvalla, jossa ex-mies oli hakannut nuorelta tytöltä mm. silmän mustaksi ja tärykalvon puhki, sekä kommentti osiossa eräs toinen nainen kertoi, että oli joskus saanut vasarasta naamaansa, mutta oli kuitenkin ehtinyt laittaa käden eteen, joka ehkä pelasti hänen hengen. Loppuenlopuksi mieleeni jäi pyörimään vain kaksi sanaa: Mitä vi****a?

Nämä uutiset eivät valitettavasti ole kuitenkaan ennennäkemättömiä ja tällaisia tapauksia on tapahtunut paljon, sekä valitettavan varmasti tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin, mutta joka kerta se herättää ainakin minussa paljonkin ajatuksia. Mikä on se tilanne, joka johtaa tuollaiseen lopputulokseen? Minkälainen on se mies tyyppi, joka raiskaa, tai pahoinpitelee itseään selvästi hennomman ja heikomman naisen? Vastaus siihen kaikkeen taitaa valitettavasti olla, että minkälainen tahansa.

2014 julkistetussa tutkimuksessa Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä, tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen (Tanska muuten "voitti"), sekä pelkästään vuoden 2013 aikana väkivaltaa oli kokenut kymmenen prosenttia suomalaisnaisista. Miltei siis joka toinen kohtaamamme nainen Suomessa on joutunut kohtaamaan elämässään väkivaltaa, tai edes joka kymmenes per vuosi. Luvut on ainakin minun mielestä järkyttäviä, enkä usko, että se on vaan pieni ryhmä miehiä, joka nämä luvut saa aikaiseksi, joten en voi taaskaan kysyä muuta, kuin: Mitä vi****a?

Minä tunnen useita näitä naisia, jotka ovat joutuneet uhriksi. Olen kuullut kauhistuttavia tarinoita raiskauksesta. Olen kuullut myös, kuinka heitä on heitelty pitkin seiniä, lyöty nyrkillä, raahattu hiuksista pitkin asfalttia ja paljon paljon muuta. Tunnen myös näitä miehiä, jotka ovat sitä väkivaltaa tehneet. Tarinat yleensä kuitenkin ovat olleet yhden ihmisen kertomia ja antanut vain sen yhden näkemyksen ja lopullinen totuus kaikesta on jäänyt selvittämättä. Silti en todellakaan hyväksy mitään siitä kaikesta tapahtuneesta ja ennen kaikkea, raiskaus on aina raiskaus, eikä sen uhri voi KOSKAAN olla syyllinen tapahtuneeseen ja vaikka nainen kävelisi alasti, niin se ei oikeuta miestä koskemaan. Ei tarkoittaa EI. Fyysinen väkivalta ei olekaan sitten yhtä yksiselitteinen, vaikka onkin. Naista ei lyödä ja piste. Miksi mies kuitenkin lyö?

Olen itse joutunut joskus elämässäni tilanteeseen, missä nainen on yksinkertaisesti saavuttanut ärsytykseni lakipisteen ja saanut minut täydellisen raivon valtaan ja muistan, kuinka mielessä on käynyt hetkellisesti ikävät asiat. Silti olen osannut kääntyä ja lähteä, Miksi? Syynä on ehkä henkinen vahvuuteni ja se, että elän ajatusmaailmassa, jossa mies ei ikinä lyö naista. Kaikilla sitä samaa vahvuutta ei varmastikaan ole niin paljon ja ylilyönti tulee. Niinhän se kai vain on, että olemme henkisesti eri vahvuisia ja heikoimmat lyö.

Edellä mainitusta esimerkistä kuitenkin voi saada myös toisenlaisen katsontakannan. Olen joskus törmännyt naiseen, joka valittaa, että joka parisuhteessa mies on lyönyt. Tarkoittaako se sitä, että jokainen mies lyö? Ei varmasti, enkä sitä usko. Vaikka se niin kylmältä voikin kuullostaa, niin uskon myös, että naisen itsetutkiskelu ja peiliin katsominen voi hyvinkin osaltaan auttaa, sillä aina se syy ei välttämättä ole miehessä, eikä siinä parisuhteessa, vaan naisen oma luonne ja tapa tuoda asioita esille saa miehen äärimmilleen. Olenko sovinisti, jos ajattelen näin? Jonkun mielestä voin olla, mutta uskon myös, että se ihminen, joka pitää minua sovinistina tuon lausahduksen takia, niin häntä on lyöty ja useammin, kuin kerran. Tietenkään en halua pois sulkea sitäkään ajatusta, että tiettyihin ihmisiin vetoaa vain tietynlaiset ihmiset, mutta siinä tapauksessa uskon, että muuttamalla mies ihannettaan, tai etsimmällä seuraa jostain muualta, voi hyvinkin löytää miehen, joka ei lyö.

Jossakin tapauksessa syynä voi olla myös itsepuolustus. Olen joutunut myös elämässäni tilanteeseen, jossa nainen on lyönyt minua kasvoihin useita kertoja. Tämä tilanne oli kuitenkin enemmän psyykkinen, sillä minua lyötiin sen takia, että nainen koki itsensä erittäin huonoksi ihmiseksi ja minä puolestani olin hänen mielestään liian hyvä ihminen. En vastustellut lyöntejä ja annoin kaiken tapahtua ja pakko myöntää, että olihan se kieltämättä erittäin omituinen tilanne, mutta tulossa oli kuitenkin vielä hetken päästä siitä pahempia seuraamuksia, mutta se ei liity nyt tähän kirjoitukseen, mutta palaan asiaan.
Kuitenkin joskus itsepuolustus voi olla myös syy. Onko mies naistenhakkaaja, jos puolustautuu esimerkiksi täydellisen sekavaa naista, joka käy surutta päälle ja pahimmillaan hänellä on kädessään jotain mahdollisesti tappavaa? Siinäkin tilanteessa tietenkin pitäisi ehkä olla pelisilmää sille, mitä tekee, mutta ihmiseen on ohjelmoitu selviämisen tahto, joten paniikissa ja itsesuojeluvaiston herätessä voi tapahtua liikaa ja jotain peruuttamatonta. Olen minä usein keskustellut naisen kanssa, joka aikoinaan sekavien tilanteiden jälkeen tappoi miehensä, silti kaikkien niiden kahdenkestisten keskustelujen loppupäätelmänä en todellakaan pidä kyseistä ihmistä kylmänä tappajana.

Kuitenkin, parisuhteeseen, jossa on väkivaltaa ei vaan yksinkertaisesti pidä koskaan jäädä, vaikka se kumppani tuntuisikin niin siltä oikealta. Se, että toinen pyytää anteeksi, mutta lyö uudelleen ei ole missään tapauksessa normaalia, tai hyväksyttävää, eikä sitä voi antaa loputtomiin anteeksi.

Loppusanoina on pakko sanoa, että minä rakastan naisia, eikä minusta saa millään sovinistia. Noilla aikaisemmin mainituilla tutkimuksen antamilla pelottavilla prosenteilla vika on selvästikin meissä miehissä, sillä en todellakaan usko, että puolet kaikista naisista on pahoja, miehiä ärsyttäviä hirviöitä, vaan vika on eniten miehissä. Niin se vain taitaa olla ja on, mutta miksi sitten Suomalainen mies on sitten luonteeltaan niin heikko? Miksi se lyö? Siihen en vieläkään tiedä lopullista syytä, eikä varmasti kukaan perinpohjaisesti. Toivottavasti tämä kirjoitus kuitenkin tavoittaa ja saa ajattelemaan sen miehen, joka lyö, mutta samalla tavalla myös sen naisen, joka ihmettelee, miksi mies aina vaan lyö, sillä kummallakin osapuolella on itsepohdiskelun ja opiskelun paikka...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti