Kotiäiti(nä).

Muutaman vuoden olen nyt viettänyt aikaa koti-isänä, sekä virallisesti yksinhuoltajana, vaikka välillä läheisessä seurustelusuhteessa olinkin. Kotona oleminen ja arjen pyörittäminen on tuonut välillä mieleeni myös naisellisia ajatuksia, joista olen jo aikaisemminkin muutaman kirjoituksen verran tässä blogissani kertonutkin. Silti, vaikka pidänkin itseäni edelleen heteromiehenä, niin välillä tulee outo tunne ja on pakko juosta peilin eteen ja kysyä itseltään, että heeetkinen?!  Sunnuntaina kun taas kävi tilanne, joka sai minut ajattelemaan tätä kaikkea ja tämä kaikki alkoi yhdestä ainoasta kahvitahrasta...(varoitus: voi sisältää nalkutusta!)

En ollut nuorempana miehenä kovinkaan kiinnostunut siisteydestä. Minua ei haitannut, jos lattialla lojui vaatteita tai tiskipöytä oli joskus niin täynnä astioita, etten päässyt vettä ottamaan hanasta. Se oli ihan normaalia nuorelle miehelle. Sitäpaitsi olihan muillakin samanlaista! Olihan?
Vaikka en ole edelleenkään ihminen, joka kävelee päivät pitkät rätti kädessä ympäri taloa, niin en enää kestä ajatusta lojuvista vaatteista, enkä sekavasta keittiöstä. Haluan, että perussiisteys pysyy. Melkein välillä tekee mieli räjähtää, kun lapset jättävät tiskinsä lojumaan minne sattuu ja joka kerta, kun jotain juovat, niin uutta lasia kaapista, koska vanha lasi "unohtui" johonkin. Mutta niinhän lapset tekee.. lapset on lapsia ja blaablaablaa.. On kuultu.

Joskus olen myös kirjoituksissani ohimennen ilmaissut suuren kiintymykseni sisustamiseen ja kynttilöihin. Tälle talvelle kynttilöitä on ehtinyt palaa jo pari tuhatta, koska joka päivä siivottuani ja hämärän laskeuduttua sytytän vähintään tusinan verran kynttilöitä ja sammuttelen isoimmat sähkövalot. Miehekästä? Olen siitä kyllä saanut kuulla, mutta oli tai ei, niin nyt, kun olen saanut olohuoneeni täysin uudelleen sisustettua ja muuttanut ne kirkkaimmat sähkövalot tunnelmallisiksi, niin mikä on rentouttavampaa, kun käydä hetkeksi istumaan kynttilöiden ja himmeän valaistuksen keskelle viinilasilliselle?

Koti-äit...isänä on myös tehtävä päivittäin ruokaa. Ruoanlaitto on ollut minulle aina jotenkin elämässäni lähellä ja olen ollut halukas oppimaan kaikkea uutta, sekä nyt myöhemmällä iällä olen oppinut jopa leipomaankin. En kuitenkaan tiedä, kuinka paljon ruokaa tekisin, ellei olisi perhettä koko ajan syömässä. Sitäpaitsi näin kotona olevana tuo raha on koko ajan sen verran tiukassa, ettei sitä naudan paistia tarvitse siinä viinissä lillutella ihan joka päivä, vaan saan keksiä uusia mielenkiintoisia tarjoiluehdotuksia ihan siitä perus jauhelihasta ja lisukkeeksi saa herkullista makaronia tai jopa kotimaista perunaa. Joskus on kyllä herkullista kalaakin tarjolla, pakastealtaasta valmiiksi siivutettua ja päällä rapea leivitys, namnam..
Syödään meillä tällä hetkellä myös paljon salaattia sekä itselläni tonnikala/raejuusto on päivittäin läsnä, koska on päästävä kesäkuntoon ja painoa onkin nyt lähtenyt toistakymmentä kiloa.

Olen myös löytänyt pitkään kadoksissa olleen pölynimurini, sekä mopin, joten lattiatkin ovat saaneet uuden ilmeen. Minulla on myös jonkinlainen viha-rakkaussuhde pyykkeihin, sillä vaikka se ei ole minulle sitä mielekkäintä puuhaa, niin silti niitä on jotenkin mukava viikkailla ja lajitella, vaikka en vieläkään ymmärrä, miten lapset muka sotkevat vaatteitaan niin paljon ja niin nopeaan tahtiin..

Mutta niin.. se kahvitahra. Sunnuntaina kävi niin köpelösti, että olohuoneen sohvalle mennessäni läikäytin kahvia valkoiseen verhooni. Normaalitilanteessa uskoisin ja uskoin jopa itsestäni, että mies sanoisi tähän jotain niinkin nasevaa ja vahvaa kuin OHO, mutta minulle tuli jostain syystä hirveä paniikki ja ahdistus, sekä mietin heti, että otanko heti verhon alas ja laitan pesukoneeseen, mutta tajusin, että eihän siellä ole muutakaan valkoista pyykkiä jajaja.. Oli siis pakko käydä vessassa vilkaisemassa taas peiliin, etä kukas se siellä, mutta hyvä, että menin, koska samalla huomasin, että naamakarvoitus piti ajaa.. ja kainalot.. ja vähän muualtakin.

En loppuenlopuksi ehkä itsekään tiedä, miksi kirjoitin kaiken tuon alun, mutta jotenkin olen miettinyt ja tekstistä voi ehkä jotenkin päätellä ja voin itsekin päätellä, että olen kai jollain tavalla koti-ihmisen hybridi? Voisin hyvinkin olla siis myös jonkun miehen parempi puolisko, vaikka tarkemmin ajatellen en kyllä pystyisi, koska en voisi sietää, että se sika tulee töistä ja likaisilla käsillään rojahtaa vaalealle sohvalleni, tai en kestäisi, että se haiseva möhömaha tulisi kotiin, ottaisi kaljan kaapista ja menisi katsomaan potkupalloa telkkarista ja nukkuu siinä kuorsaten. Todellisia alfauroksia? Ehei.. Ei käy..
Mieluiten siis kuitenkin ottaisin vierelleni sen ihanan naisen, joka jakaisi kanssani ne kotiaskareet ja ottaisi kanssani sen viinilasillisen siinä kynttilänvalossa, vaikka lapsiperheessä se ei aina mahdollista olekaan, niin saa sitä kai nyt ihminen haaveilla?

Tämä itsetutkiskeluni tämän kirjoituksen muodossa toi ainakin itselleni toivotun lopputuloksen. Vaikka minulla on se "hieman" naisellinenkin puoli olemassa, niin kyllä minä olen edelleen niukasti, mutta varmasti hetero. Hieman erilainen sellainen, mutta mielestäni se on vain positiivista. Helpotti taas hetkeksi.

Pakko on kyllä asiat kokeneena antaa kaikki kunnioitus kaikille kotona oleville äideille ja isille, sekä yksinhuoltajille, jotka siellä jossain hoitaa ne kaikki arjen askareet. Olette todella kovia tyyppejä!

Ja jos tätä joku joskus lukee, niin en halua puheillani mitään piikkiä avioerotilastoihin tai työttömyyyteen. Olen vain jotenkin sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kokea edes hetken elämässään se, miltä tuntuu pyörittää arkea kotona tai miltä tuntuu olla yksinhuoltajana.
Ei se varmasti unelma ole kenellekään, eikä sitä varmaankaan kukaan toivo, mutta tarkemmin ajateltuna hyvinkin opettavaista ja tekee meistä varmasti loppuenlopuksi vahvempia ja parempia ihmisiä. Tsemppiä kaikille.