Tässä vaiheessa olisi hyvinkin helppoa syyttää teini-ikää ja sen tuomaa angstisuutta, mutta kun samojen asioiden kanssa on nyt painittu siitä asti, kun lapset äidiltään luokseni muuttivat kymmenen vuotta sitten, niin kyllä kai siihen joku muu syy on olemassa?
Olen tätä asiaa matkan varrella kysynyt useaan kertaan myös niiltä ihmisiltä, jotka työkseen painivat lasten ja varhaiskasvatuksen parissa ja kaikilla niillä kymmenillä kyselykerroilla vastaus on ollut lähes identtinen, "lapset tarvitsee toistoa". Ymmärrän toki, että toistoilla ihminen oppii parhaiten, mutta jos kyseessä on ihan joka päivä toistuvat asiat, niin kymmenen vuotta päivittäin toistoa alkaa olemaan jo sellainen määrä, että tuossa ajassa varmasti sikakin oppisi valmistamaan itse itsensä joulupöydän juhlakaluksi.
Jokin aika sitten sairastuin miesflunssaan. Tai niin aluksi luulin, kunnes yhtäkkiä koko kehossa tuntui sellainen kipu, kuin olisin maannut useamman tunnin kokovartalohieronnassa jonka itse saatana oli minulle tarjoillut. Sairastumisen vakavuudesta kertoo myös se, että jos aikuinen mies ajautuu omatahtoisesti lääkäriin, niin pelkkä flunssa on jo aika kaukana.
Mutta kuten osasin hieman odottaa, niin lopulta sieltäkään ei apua herunut. Kaikkien mahdollisten tutkimusten, kuvausten ja näytteenottootojen jälkeen ainoa asia, mitä minua hoitaneen puoskarin suusta ymmärsin oli, että jos ei kuolema korjaa parissa päivässä, niin on pieni mahdollisuus, että näen loputkin hetket lasteni oppimattomuudesta ennen kuin he lentävät pesästä omilleen ja päästävät minut eläkkeelle kaikesta siitä patoutuneesta turhautumisesta.
Mutta niin kuin olen usein kuullut, niin hyvin toteutettu ja tuntuvin hieronta päättyy aina onnelliseen loppuun. Ja vaikka tässä tapauksessa se ei kovin taivaalliselta tuntunutkaan, niin loppuhuipennus oli silti hyvin lähellä. Nimittäin sillä aikaa kun minä taistelin elämän jatkumisesta omassa sängyssäni, lapset ottivat yllättäen ohjat käsiinsä. Poikani, joka ei aikaisemmin ymmärtänyt miten jauheliha paistetaan oli yhtäkkiä keittiössä pilkkomassa sipulia päättäväisesti ja taidokkaasti kuin ylimielinen tv-kokki. Onneksi poikani, nimittäin tyttäreni vain vähän aikaa sitten kysyi totisella ilmeellä, että mistä tietää kun vesi kiehuu. En tiedä vieläkään onko tällaisen kysymyksen esittämiseen syy minussa, sosiaalisessa mediassa, vai onko opetussuunnitelma kouluissa muuttunut niin paljon, ettei teini-ikäinen vielä tiedä milloin vesi kiehuu. Tyttäreni oli kuitenkin kai vahingossa onnistunut nielaisemaan jonkin Martha Stewartin kodinhoitoon liittyvän opuksen osallistumalla yhteiseen hyvään siivoamalla.
Onnellinen loppu, se suurin huippu ja sitä myöten autuas olotila jäi kuitenkin valitettavasti kokematta. Sillä sitä mukaa kun oloni kohentui ja aloin taas päästä jaloilleni, alkoi lasteni osallistuminen jälleen hidastua ja lopulta päätyi siihen vanhaan kaavaan, jossa saan taas olla jatkuvasti pyytämässä, uhkailemassa, ja otsasuontani pullistelemalla käskemässä näitä isänmaan toivojani päivittäisiin askareisiin mukaan.
Mutta koska viimevuosien itsetutkiskelun kautta olen oppinut ajattelemaan asioita hieman eri tavoin, niin löydän tästäkin oppimattomuuden kolikosta kääntöpuolen. Lapseni on siis kaikkina näinä vuosina kyllä oppinut ja sen sain vihdoin nähdä ja kokea, joten kaiken sen saamattomuuden ja laiskuuden takaa löytyy sittenkin oppivia nuoria, joille on kehittynyt taitoja, joilla he tulevat pärjäämään myöhemmin elämässään.
Kolikon huonompi puoli valitettavasti on se, että jos en tiputtaudu parvekkeeltani alapuolella olevan terassikaluston sekaan tai juokse pihatieltä varomattomasti auton alle, niin ilman otsasuonen repeämistä on turha edes yrittää saada kruununperillisiäni tekemään niitä muutamiakaan annettuja kotitöitä. Yksikään näistä vaihtoehdoista ei kuulosta kovin houkuttelevalta ja varsinkin nuo kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa saattaa jopa aiheuttaa sellaisia kipuja, etten koe niitä kovinkaan hyödyllisinä tai turvallisena kotitöihin piiskaamisen keinona. Parasta on siis vain ottaa rauhallisesti ymmärtäen, että kyllä ne lapset oppii, vaikka se ei siltä aina näytä.
Minä taas voin vastavuoroisesti hyvillä mielin, vaikkakin hieman uupuneena ja turhautuneena tekemättömistä kotitöistä keskittyä kokeilemaan jatkossa enemmän sellaisia hierontasessioita, jotka tuntuu hyvältä heti alusta lähtien ja tietenkin, päättyy autuaan onnellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti