Täydellisen epätäydellisiä?

Olemme törmänneet elämässämme ihmisiin, jotka peittävät epätäydellisyyttään yrittämällä olla täydellisiä. Minäkin olen joskus niin tehnyt ja niin varmasti kaikki meistä. Nooh.. Ainakin suurin osa. Ymmärrän kyllä ettemme halua aina näyttää virheitämme tai puutteitamme toisille ihmisille, mutta tekeekö se ulospäin annettu valheellinen ja "täydellisempi" minäkuva meistä täydellisempiä?

Tekee se, hetkellisesti. Usein asioista jollain tavalla valehdellaan, että voidaan olla tai esittää olevamme parempia ihmisiä tai kaikki on hyvin tai toisin kuin oikeasti. Miksi? Olen lapsilleni yrittänyt opettaa, että valheesta jää aina kiinni. Ei välttämättä heti, mutta jossain vaiheessa jostain se totuus tulee eteen. Ehkä jopa itseltään vahingossa, kun ei muista mitä on aikaisemmin sanonut. Valheitaan harvoin muistaa.

Itsekin olen joskus kysyttäessä, että miten menee, hieman valehdellut ja vastannut "ihan hyvin.. Ei tässä mitään". Myöhemmin olen oppinut, että parempi sanoa suoraan esimerkiksi "päin v****a", "no joo.. Paremminkin voisi mennä", tai sitten "nyt on ok" ja kahteen ensimmäiseen voi jatkaa "mutta en jaksa nyt puhua siitä". Minä valitettavasti yleensä jaksan.. Joskus liikaakin :)

p.s. "Päin v****a" on nykyään suosikkini.

Toistakymmentä vuotta sitten oli hetki, kun pidin itseäni täydellisenä ihmisenä. En yleisesti, mutta olin jo jonkun aikaa toiminut deejiinä muutamassa ravintolassa, olin nuori ja kai jollain tavalla hyvä siinä mitä tein, kun sain paljon huomiota, kiitoksia, kehuja, uusia "ystäviä",.. Se kaikki sai tuntemaan itseni täydelliseksi siinä mitä teen. Suomeksi sanottuna nousi siis nuorella pojalla kusi päähän. Yksi lause kuitenkin muutti suuntaani ajatusmaailmassa, kun eräs ravintoloitsija sanoi minulle "muista aina, että jokainen on korvattavissa". Tuon lauseen muistan ikuisesti. Tein kuitenkin monta vuotta vielä keikkoja ja olin hyvä siinä mitä tein :) ...mutta tein sitä vähän nöyremmin ja jalat tukevammin maassa. Nyt minut on korvattu jo usealla hyvällä deejiillä.. Niin se vaan menee.

Elämässäni on ollut yksi ainoa ihminen, joka tietää minusta kaiken. Nähnyt täydellisesti epätäydellisyyteni. Hän on nähnyt ja saanut kokea.. siis JOUTUNUT kokemaan ja kärsimään kaikki hyvät ja huonot puoleni, sekä ilkeimmätkin sanomiseni ja paskimmat tekoni. Siis ex vaimoni ja nuorimman lapseni äiti.

Silti hän yllätti minut muutama viikko sitten kertomalla, että oli mennyt ravintolan vessaan ja siellä oli kaksi naista keskustelleet siitä, miten toinen heistä tarvitsisi jonkun yksinhuoltaja isän. Ex vaimoni oli sanonut ohimennen, että tietäisi yhden sopivan. Toinen näistä naisista oli kysynyt "kuka se on?", johon ex vaimoni oli vastannut "ex mieheni."

Jo tämä itsessään oli mielestäni hämmästyttävää, mutta ei se keskustelu siihen loppunut. Toinen näistä naisista oli kysynyt "oletko tosissasi? mitä vikaa siinä on?" Johon ex vaimoni vastasi "ei mitään, meillä ei vaan synkannut". Valehteli ja teki epätäydellisestä täydellisen. Hah..

Onneksi lähimmäisissäni ei ole "täydellisiä" ihmisiä. Kukaan meistä ei kuitenkaan täydellinen ole, eikä siihen edes tarvitse pyrkiä. Pääasia mielestäni on, että olemme löytäneet tai löydämme sen toisen epätäydellisen, jolle olemme täydellisiä ja se toinen kaikkine virheineen on epätäydellisyydellään meille täydellinen.