keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Musiikkia kiitos..

Musiikki on aina ollut lähellä sydäntäni. Se saa ihmisen tuntemaan, miettimään, nauttimaan, rauhoittumaan, mitä vaan. Mikään musiikkityyli ei yksinään varsinaisesti ole lähempänä kuin muut.

Muistan kun olin siinä tiukassa teini-iän rap maailmassa housut lököttäen ja äitini kysyi minulta, että mitä toivoisin jouluna lahjaksi. Vastasin hänen ehkä jopa pikkuiseksi yllätyksekseen että Toton levy olisi kiva. ...sain sen. :) Kuuntelin paljon ja erilaista musiikkia siis jo nuoruudessani.

Läpimurtoni kaikkeen musiikkiin tapahtui 90-luvun lopussa, kun olin silloisessa torstai iltojen kohokohdassa Espoon Casanovassa katsomassa alastonta naiskauneutta.. Siis perinteistä strippausta. Alastomuus siis ei saanut minua musiikin monipuolisuuteen vaan mies siellä DJ kopissa. Kukapa muukaan kuin itse  DJ Denkka. Puhuimme paljon musiikista ja hän laittoi niinä iltoina hienoja kappaleita. Kunnon tutustuminen musiikkiin oli alkanut..

Ei mennyt kauaa, kun Denkka soitti minulle ja kysyi, haluaisinko lähteä tuuraamaan yhden.. Siis vain YHDEN! DJ keikan? Minä innoissani, että kyllä! Se tuuraus kesti sitten miltei kymmenen vuotta ja 1000 keikkaa taisi mennä rikki jo aikoja sitten.

En ole koskaan tehnyt omaa musiikkia, mutta olen saanut tuhannet ihmiset kymmenissä ravintoloissa ja juhlissa ainakin hetkellisesti tanssimaan, nauttimaan musiikin moninaisuudesta. Se saa minut erittäin hyvälle mielelle ja se kaikki välillä aika väsyttäväkin aika on jättänyt minulle hyvät muistot siitä kaikesta, sekä olen oppinut tuntemaan ja nauttimaan kaikenlaisesta musiikista. Klassisesta musiikista tiukimpaan gangsta rappiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti