En olisi uskonut itsekään, mutta paskasateen sattuessa, kun liukastelee liian monta kertaa, voi lyödä päänsä, josta nousee niin iso kuhmu, ettei se ihan pikku puhaltamisella lähde pois...
Sade oli alkanut ja ensimmäiset liukastelut oli jo ehditty kokea, kun minulla diagnosoitiin masennus ensimmäisen kerran joulukuussa 2012. Olin kuulemma sairastunut keskivaikeaan masennukseen, johon sain puoleksi vuodeksi lääkkeet ja pari kontrollikäyntiä. Siinä kaikki...
Siinä sitten mentiinkin "mukavasti" taas pari vuotta eteenpäin ja tasaiseti liukastellen ja päätään kolhien, kun viimein taas touko-kesä kuussa 2015 soitin lääkäriin ja tilasin itselleni ajan. Kuhmu oli kai tulehtunut, koska olin siinä vaiheessa jo niin voimaton ja väsynyt, että en pystynyt enää muuta kuin itkemään.
Lääkäri kysyi heti, että onko minulla itsetuhoisia ajatuksia ja muistan vastanneeni, että ei ole, enkä halua tappaa itseäni, mutta vahvasti mietityttää, että mitä järkeä tässä kaikessa enää on. Keho ja mieli väsähti.. Olin palanut loppuun..
Niistä hetkistä on kuitenkin päästy hieman parempaan suuntaan, vaikka muutaman kerran on takapakkiakin koettu, tälläkin hetkellä hieman pakki päällä..
Ongelmallisinta tässä hetkessä on se, että olen tällä hetkellä vähän sellaisessa välitilassa.. Tälläkin hetkellä on selvittämättömiä tilanteita, joihin en pysty vaikuttamaan, tai pysty niiden ratkeamista nopeuttamaan.. Lääkärinikin sanoi, ettei hänellä ole sitä ihmepilleriä, joka vie heti ongelmat pois ja terapeuttikin on hieman voimaton, koska tällä hetkellä on asioita, jotka ei ole mielikuvitukseni luomaa harhaa vaan todellisia asioita, jotka pitäisi ensin selvittää, jotta täydellinen parantuminen voi alkaa(lisää aiheesta tulevaisuudessa).
Mutta vaikka sade ei ole vielä todellakaan päättynyt, niin pikkuhiljaa yritän kuitenkin sitä paskasateen liukkaudesta tuomaa kuhmua hoitaa ja pienentää, ja taistella niin itseni, kuin lähiomaisteni takia ja saada itseni niin kokonaiseksi kuin mahdollista, sekä hommata pitävämmät kengät...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti