Muutama vuosi sitten "peli"sovellus nimeltään Tinder rantautui suomeen. Silloin kyseistä sovellusta pidettiin jotenkin hävettävänä, paheksuttavana ja salassa pidettävänä. Vähän niin kuin Harry Potterissa se naamaton mies, josta ei saanut puhua. Minäkin silloin, ihan vaan vähän piilossa sitä katselin, mutta en sitten loppuenlopuksi nähnyt sitä itselleni tarpeelliseksi, joten aika nopeasti poistin kyseisen sovelluksen. Olen siis eräänlainen Tinder veteraani? Haah!
Nykyäänhän tuo parisuhde sovellus on jo ihan normaalia arkea. Vähän, kuin ostaisit maitoa kaupasta. Paitsi, jos olet parisuhteessa, tai sinulla on maitoallergia, mutta silloinkin voi jonkun mielessä pyöriä, että oliskos tuo kermajäätelö nyt sitten kuitenkaan niin paha, jos ihan vähän vaan maistaisin.
Tämän muutaman vuoden olen saanut kuulla ja olen lukenut paljon siitä, miten huono sovellus Tinder on, koska siinä keskitytään vain ulkonäköön ja muutenkin pinnallisuuteen, sekä kaikki siellä haluaa vain seksiä. Hetkinen? Eikö toista tuntematonta ihmistä lähestytä poikkeuksetta lähes aina ensiksi ulkonäön perusteella? Sehän meidät saa ensimmäisenä kiinnostumaan toisesta. Eikö? Tinder on deittisovellus, joten uskaltaisin myös jopa väittää, että karkeasti noin 100% käyttäjistä ajattelee sieltä löytyvän myös sitä seksiä, joko yhdeksi illaksi, tai sitten pidemmäksi aikaa, jota joskus myös parisuhteeksi kutsutaan. En jaksa uskoa, että kovinkaan moni on siellä sitä varten, että löytää tanssipartnerin, tai kalakaverin. Niitä varten on kai jotain muita sovelluksia, tai kerhoja?
Olen siis nyt miettinyt sitä, kuinka se Tinder nyt sitten eroaa tosielämän kontaktoinnista.
Olet sitten mies, tai nainen, niin kuvittele tilanne, jossa näet baarissa ihmisen juomassa mojitoa, mutta hän on mielestäsi sen näköinen, joka puusta alas pudotessaan on lyönyt naamansa joka ainoaan matkalla olleeseen oksaan ja sitten maahan tupsahtaessaan joku metsästäjä on ampunut vielä haulikolla naamaan siltä varalta, ettei jää kitumaan. Menetkö silti juttelemaan, koska hän juo mojitoa ja siitä päätellen on varmasti huumorintajuinen, kiltti, hyväsydäminen ja luotettava ihminen? Vai odotatko vielä hetken, että hän lähtee liikkeelle pyörien, jolloin varmistut hänen olevan paras puoliso ikinä?
Tiedän, että kirjoitin tuon äskeisen ehkä siten, että nyt joku ajattelee minun olevan pinnallinen ja itseään täynnä oleva komistus, mutta täytynee paljastaa.. En tunne olevani kuitenkaan sitä alfaurosten kärkeä, vaan pysyttelen siinä kärjen tuntumassa :) Todellisuudessa, jos minusta haluaisi saada sen ja aah, niin naisia luotaantyöntävän paidattoman sixpakki kuvan, niin kuva on otetttava sen verran kaukaa, että näyn siinä kuvassa kokonaan ja minun on oltava täysin alasti. Eikä silloinkaan ole vielä varmuutta, että pääsee laskuissa kuuteen ulokkeeseen..
Toisaalta, tein joskus naamakirjassa testin, jossa testattiin sitä, miltä toimintaelokuvien sankarilta näytän. Vastaukseksi tuli tietenkin Jason Statham. No TOTTAKAI minä olen juuri hänen näköisensä kaljuineni ja parransänkineni. Yhtäläisyyteni tuohon alfaurokseen on: Kuvitelkaa, että Jason Statham ei saanut enää yhtään elokuvaroolia transporter elokuvien jälkeen ja istuu nyt kolmatta vuotta putkeen kotona olohuoneen tuolissa liikkumatta, ilman paitaa kalja koko ajan kädessä ja pitsalaatikko sylissä katsoen niitä transporter elokuvia yhä uudelleen ja uudelleen. Miltä näyttää? Ja ei.. minulla ei ole myöskään "isoa" itsetunnollista ongelmaa ja pidän itseäni kuitenkin ihan ookoo näköisenä, mutta tykkään leikkiä itseni kanssa. ...Siis verbaalisesti.
Sitäpaitsi nettitutkimusteni mukaan ilokseni huomasin, että olen tällähetkellä ilmeisesti kuumaa kamaa, sillä jostain syystä iso, pitkä, kalju, tatuoitu, ja sarkastinen/huumorintajuinen mies on naisten mieleen. ..Hulluja naisia! Kai sitä nyt jotain normaalimpaakin löytyisi?
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että olimme sovelluksessa, tai naamatusten, niin valitsemme kumppanimme aina ensin ulkonäöllisistä syistä. Ja onneksi näemme ihmiset eri tavoin ja sille omasta mielestämme puusta pudonneelle ja naamaan ammutulle on olemassa se oma ja oikea. Toisen roska on toiselle aarre..
Sitten on vielä toinen asia, joka on jäänyt askarruttamaan mieltäni. Kuinka aloittaa keskustelu sen toisen kanssa? Itse en ole koskaan maistanut sitä "pelimiehen iskurepliikit" kirjaa ja, vaikka tuttuni eivät tätä uskoisikaan, niin olen itseasiassa aina ollut aika ujo ja arka tuntemattomien naisten suhteen. Vaikka viihdynkin parhaiten naisten seurassa, niin en osaa lähestyä naisia, vaan yleensä se on tapahtunut niin, että kesken testosteronilla täytetyn poikien illan, kun joku on saanut hyvän ja järkevän idean esim. sytyttämällä raketin ja olemme lähdössä sen päällä kuuhun, niin nainen ottaa minua kädestä ja sanoo "no niin.. rauhoitutaanpas vähän ja mennään kotiin". Jotain naisiin vetoavaa minussa siis kuitenkin kai on? Onneksi!
Tosielämässä kuitenkin naisella valitettavan usein on valta. Nainen ei tarvitse välttämättä edes sanoja, vaan riittää, kun ilmaisee kiinnostuksensa pelkällä katseella tai eleellä, niin mies on valmis. Miehet on helppoja :/ Mutta mitä sitten, kun se mies tulee siihen viereen ja avaa suunsa?
Tinder vs todellisuus tutkimuksissani huomasin, että jos mies aloittaa sanoilla "moi", tai "hei", niin se ei ole hyvä, vaan olisi parempi lähestyä esimerkiksi jollain naisen kuviin liittyvällä, kuten esimerkiksi "kiva paita sulla". Siis täh?? Vaikka tiedämme, että naiset rakastaa sitä, että heidän vaatteitaan kehutaan, niin tuoko on nyt sitten parempi aloitus? Oikeassa kohtaamisessa yleensä aloitetaan niillä "moi", tai "hei", eikä siinä mitään ihmeellistä ole. Mitä nainen ajattelee, jos mies lähestyy baarissa ja sanoo ensimmäiseksi, että "kiva paita sulla"? Ajatusten kirjo naisella voi olla hämmästyttävä, kuten "Mikä hullu tuo on?" "Onko tuo homo?" "Niin.. se katsoi vaan tissejä ja huomasi muka paidan?". Kuten varmasti olette huomanneet, niin en ole ammattilainen, mutta väittäisin, että ensimmäisellä sanalla ei loppuenlopuksi ole mitään merkitystä, ellei se ala "anna", "tule", "haluisitko", "pannaako", vaikka hyviähän nuokin voi olla ja joskus voi onnistaa, mutta kannattanee jättää sinne Tinderiin, ellei halua naamaansa avokämmenestä kipeäksi.
Voihan sitä lähestyä toista esim. laittamalla naaman duckfaceksi ja päästämällä "prrrrr" äänen. Avaa mielestäni keskustelun ihan samalla tavalla, kuin mikä muu tahansa, koska toinen kysyy se äänen jälkeen, että "mikä tuo oli" ja sinä vastaat, joten keskustelu on aukaistu.
Tosielämässä, kasvotusten kumpikin sukupuoli osaa lähestyä toista, jos näkee siinä toisessa jotain kiinnostavaa ja siten aloittaa keskustelun, mutta Tinderissä kuulemma miesten on yleensä aloitettava keskustelu. Miksi? Jos sinä, nainen näet Tinderissä unelmiesi prinssin, niin hylkäätkö hänet, koska hän ei uskalla, tai osaa sanoa ensiksi mitään?, tai lähestyy yhdellä sanalla, tai jopa jollain sekavalla sössötyksellä? Vaikkakin, sama pätee kyllä myös miehille.
Mielestäni niin tosielämässä, kuin Tinderissäkin ensimmäiset viisi minuuttia on kriittisimmät ja tilanne stabiloituu pikkuhiljaa. Ei ensimmäinen sana, eikä ensimmäinen lause kerro toisesta vielä mitään.
Noh.. lopetan nyt avautumiseni ja ehkä vielä joskus palaan tähän sekavaan keittiöpsykologiseen pariutumisen aabeeceehen. Ja jos vaikka jonain päivänä minäkin sen Tinderin sitten itselleni vielä hommaan, tai sitten menen vain kiltisti ja turvallisesti sen raketin päälle odottamaan, että joku ottaa kädestä kiinni ja jos ei ota, niin sitten mennään kuuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti